Kun Merja Vilmunen alkaa kertoa, mitä tuotteita hän on tuonut Kukkian kädentaitajien myymälään, hän pohjustaa vastaustaan puhumalla kierrätyksestä ja vastuullisuudesta.
– Minulle on kertynyt paljon tarvikkeita, ihmisten lahjoittamia, kirpputoreilta ostamiani, jotka tulisi käyttää ensin. Esimerkiksi pellavaisista pöytäliinoista, joissa on vähän läikkää keskellä, saa ommeltua pyyhkeitä, ajattomien ja kestävien tuotteiden tekemiseen keskittyvä käsitöiden harrastaja kertoo.
Merja Vilmunen tietää myös, että monella on kaappien perille työnnettyjä keskeneräisiä käsitöitä: toista hihaa vailla oleva neule, ompelutyön yhdistämistä odottavat kangaspalat. Kesken jääneitä töitä on hänellä itselläänkin.
– Sekin on vastuullisuutta, että tehdään työt loppuun. Itse olen päättänyt tehdä omat keskeneräiseni valmiiksi.
Jos Vilmunen hankkii joitakin uusia tarvikkeita, kuten esimerkiksi lankaa, hän katsoo, että se on lähituotantoa, Suomessa valmistettua. Tiukka linja uuden ostamisesta vain todelliseen tarpeeseen pitää: Kädentaitojen-messuilla Tampereella marraskuussa hän tyytyi vain katselemaan, ei ostamaan, tarjolla olleita lankaihanuuksia.
Kun Vilmunen palaa vastaamaan, mitä hän on tehnyt myyntiin Pytingin kulmahuoneen hyllyille, vastaus ei enää yllätä.
– Vanhojen kirjojen sivuista tehtyjä enkelikoristeita, sivuista taitellun kranssin, vanhoista leivosvuoista tehtyjä koristeita kuuseen ripustettavaksi, hän luettelee.
Äiti teki loppuun vaikean baskerin
Nyt eläkepäiviään viettävän Merja Vilmusen elämään käsitöiden tekeminen on kuulunut likipitäen aina. Ensimmäisestä käsityöstä hänelle tulee mieleen alaluokilla tehty sinivalkoruudullinen kässäpussi, joka kurottiin yläosastaan narulla kiinni. Yläasteen kotitaloustunneilla päällä oli itseommeltu köksäessu.
Välillä koulukäsityön tekeminen oli varsinaista tuskien taivalta.
– Olin joku 3-4 -luokkalainen, kun meidän piti tehdä päähine, jonka mallin sai valita itse. Minä valitsin tosi vaikeatekoisen mallin, suikaleista neulottavan baskerin, jota väkersin pitkään vielä silloin, kun muut olivat aikapäiviä sitten saaneet omansa valmiiksi.
– Opettaja vaan sanoi, että kyllä sinun täytyy tehdä, kun kerran olet mallin itse valinnut. Lopulta kävi niin, että äiti baskerin loppuun teki.
Tuli 1970-luku, jolloin muotia olivat todella leveälahkeiset housut. Sellaiset ompeli itselleen myös Merja Vilmunen, jonka ompeluharrastus sai jatkoa lastenvaatteiden tekemisen muodossa poikien syntymisen jälkeen.
– Äiti ja mummu olivat siinä antamassa neuvoja. Ehkä siinä oli se, että teen, kun äiti ja mummukin tekivät. Olen ajatellut, etten ole hyvä missään, mutta teen kuitenkin.
Huoneellisen verran aineksia valmiina
Merja Vilmunen on huomannut, että syksy on sitä aikaa, jolloin hän erityisesti aktivoituu tekemään käsitöitä. Kevään tullen puutarha alkaa kiinnostaa enemmän.
– Aivan ihanaa, kun on tullut äänikirjoja. Niitä on niin helppo kuunnella kännykältä samalla, kun teen jotakin käsilläni.
– Television ääreen kun istun, niin aina se kudin tulee otettua käsiin. Oikeastaan en koskaan istu siinä jouten. Sitä on niin kuin pahan teossa, kun ei tee mitään, vaikka ei niin saisi sanoa, on ihmisen osattava olla myös jouten.
Joutenoloa Vilmuselle ovat ainakin miehen kanssa yhdessä tehtävät teatterireissut.
Käsityötarvikkeita Merja Vilmusella, Kukkian kädentaitajien puheenjohtajalla, on sananmukaisesti omasta takaa.
– Kotonani on yläkerrassa huoneellisen verran kaikennäköistä. Uutta ei tarvitse ostaa. Suoritin Hämeenlinnassa käsityötaiteen kolmivuotisten perusopintojen kurssit, joille piti hankkia tietynlaiset välineet. Ja kun olen saanut karjalaistyylisen mitään ei saa heittää pois -kasvatuksen, niin käytän nyt opintojen aikana kertyneitä varastoja.
Alan opintojen perua on sekin, että voi tehdä välillä ei niin tarpeellisia töitä, kuten esimerkiksi taidetekstiilejä. Vilmusenkin tekee välillä mieli tehdä jotakin hassunpäiten villapaitojen ja kaulahuivien valmistamisen välissä.
Netistä käsityöharrastajien ideapankkina hän toteaa, että siellä on niin paljon, ettei netin tarjonnan jäljiltä tunnu edes olevan mahdollista keksiä enää jotakin uutta.
Paikallisilta tekijöiltä täytettä pukinkonttiin
Käsitöistä ja niiden tekemisestä puhuessaan Merja Vilmunen puhuu samalla äidistään Rauha Pirttiniemestä ja Iida-mummustaan, joilla oli hallussa vahva käsityöperinne.
– Enää ei tarvitse käyttää, jos ei halua, perinteisiä menetelmiä. Ei tarvitse aloittaa villapaidan tekemistä niin, että lähtee keritsemään lampaan. Saa tehdä omanlaisiaan töitä.
– Tuftaus on nyt tullut muotiin. Se on uusi tapa tehdä seinävaatteita, Vilmunen kertoo ja täydentää, että perinteisten mallien sijasta voi tehdä esimerkiksi kantaaottavia seinävaatteita.
Luopioisissa kasvanut ja nyt Hattulassa asuva kädentaitaja haluaisi, että jotenkin nuorempia ihmisiä tulisi käsitöiden pariin, että taitoja siirrettäisiin sukupolvien ketjussa eteenpäin. Samalla hän iloitsee, kun yhden Kukkian kädentaitajiin kuuluvan jäsenen kaksi tytärtä on toiminnassa mukana.
