Kirjastovirkailija Eeva-Kaisa Heiskasella oli selvät sävelet viimeiselle työpäivälleen ennen eläkkeelle jääntiä. Tarkoitus oli juoda kakkukahvit pitkäaikaisen asiakkaan, 95–vuotiaan rouvan kanssa.
– Terveisiä vaan Katrille! Asiakkaita tulee kyllä ikävä eläkkeelle jäädessä. He ovat olleet työn ehdottomasti paras puoli, ja olenkin aina viihtynyt parhaiten lainaustiskin takana, vaikka työ sisältää toki paljon muutakin hyllyttämisestä tiedonhakuun ja varausten hoidosta koululaisryhmien opastamiseen, Heiskanen sanoo.
Heiskanen on pälkäneläisille tuttu erityisesti Luopioisten kirjastosta ja Aitoon lainausasemalta, vaikka viime vuosina hän on työskennellyt myös pääkirjasto Arkissa. Ihmiset – varsinkin ne pitkäaikaisimmat asiakkaat – ovat tulleet vuosien varrella hyvinkin läheisiksi.
Heiskanen aloitti työn Aitoon lainausasemalla 1. elokuuta vuonna 1979 pitkäaikaisen kirjastonhoitaja Aino Halisevan jäädessä eläkkeelle. Päivätöitä Heiskanen teki Onkkaalan Kojulla valokuvaajana, ja illoiksi hän kiiruhti hoitamaan lainausasemaa. Sivukirjastonhoitajan koulutuksen hän suoritti noihin aikoihin myös.
Päivät olivat työntäyteisiä, mutta se sopii Savossa syntyneelle Heiskaselle hyvin: hänen rempseä äitinsäkin eri tilanteissa aina ohjeisti, että ”me savolaisethan emme anna periksi”. Kodin oppeja on myös se, että huumori auttaa moneen asiaan.
– Ja olen tykännyt kirjastotyöstä tosi paljon, enhän muuten olisi sitä näin pitkään jaksanutkaan.
Iso muutos arjen työssä
Kirjaston arki näyttäytyi 44 vuotta sitten hyvin erilaisena kuin nykyään. Tietokoneista ei ollut vielä tietoakaan, vaan kaikki tarvittavat lainausmerkinnät kirjoitettiin käsin. Työtä riitti kortistojen ylläpidossa, lainauksissa ja myöhästymismuistutusten sekä varausilmoitusten lähettämisessä.
– 1980-luvulla oli iso helpotus, kun systeemi muuttui niin, että kirjojen taakse tuli taskut, joihin lainauskortti sujautettiin.
Aitoon aikoina oli tavallista, että Heiskanen kävi hankkimassa kirjastoon kirjoja kylällä vielä tuolloin sijainneesta kirjakaupasta.
– Ja sitten laskua usein etsittiin silloisen kirjastonjohtajan työpöydältä, Heiskanen muistelee hymyillen.
Nykyisin kirjaston kokoelman tiedot löytyvät tietokoneelta, ja lainattava aineistokin on aiempaa monipuolisempaa: asiakkaat voivat lainata esimerkiksi soittimia, kausikortteja, rulla- ja potkulautoja ja äänikirjoja.
– Varsinkin nuori polvi tietää ja osaa hakea hyvin tarvitsemaansa aineistoa koneelta. Toki me autamme aina, jos apua tarvitaan.
Aikaa kotiseudulla ja lasten kanssa
Eläkepäivilleen Aitoossa asuvalla Heiskasella on suunnitelmat jo tehtyinä. Lapsuuden kotitalo Leppävirralla on edelleen suvun omistuksessa, ja sinne Heiskanen suuntaa heti joulun jälkeen. Varsinkin kesäaikaan hän viettää Leppävirralla paljon aikaa puu- ja puutarhatöitä sekä muita askareita tehden.
– Ruuhkavuosina ehdin käydä kotiseudulla harmillisen vähän.
Kolmen aikuisen tyttärensä kanssa Heiskanen toivoo ehtivänsä viettää niin ikään enemmän aikaa eläkkeelle jäätyään. Viime vuosien suureen kiinnostukseen kohteeseen – ristikoihin – on nyt myös yllin kyllin aikaa.
– Kirjoja en enää lue niin paljon kuin aiemmin, vaikka dekkareiden parissa kyllä viihdynkin. Olen myös sanonut, että olen käytettävissä kirjastossa tuuraushommiin, joten ehkä minua nähdään jatkossakin kirjastolla, Heiskanen lisää.
