Me helsinkiläiset saimme joulukuun alusta lähtien kulkea jalkineet tärvelevässä ja kaikki lattiat likaavassa lumet sulattavassa ilkeässä hiekansekaisessa muhjussa. Se syntyy, kun lumisateen jälkeen tarkoitukseensa hiukan liian isot työkoneet eivät kykene ihan pintaa myöten auraamaan väyliä täysin puhtaiksi. Traktorit sylkevät peräosastosta liukkautta estävän litkun ja sepelin. Joskus vähäisen valkean sulatukseen käytetään vaan käsipelillä levittyä kemikaalia. Nyt soossi on jäätynyt livettäviksi muhkuroiksi.
Asuimme 19 vuotta kerrostalossa, jonka kiinteistön huollosta vastasi talonmies nimeltään Marja. Pyryn vahvuudesta riippumatta aamulla piha oli musta. Katuosuudet kulkivat penkkojen välissä kolalla työnnetyn puhtaana ja liukkaus torjuttiin hiekalla. Tassut eivät tahriintuneet ensimmäisillä kymmenillä metreillä. Nyt viisi vuotta myöhemmin kiinteistön jalkakäytävät masentavat kulkijan siinä missä muuallakin, kun huoltoyhtiö hommaa hoitaa. Talonmies piti oman toimensa ohella huolta apua tarvitsevista asukkaista. Todistin myös pari kertaa, kuinka parvekkeelta kantautunut kovaääninen musiikki ja meteli vaimentui pihalta annetun tiukkasävyisen kiellon myötä.
Muutettuamme kilometrin päähän arvelin kiinteistöhuollon heikkenevän. Olin väärässä. Talomme ulko- ja sisäasioista vastaavat reippaat kaverit hoitavat työnsä erinomaisesti kiitoksen ansaitsevalla tavalla. Aamukahdeksalta sisäpihan seinänvierustat ja sisäänkäynnit on luudittu tai lapioitu siihen malliin, että traktori pääsee ajamaan ja aamukiireiset ihmiset kulkemaan. Pyydän silloin tällöin apua kotiimme ja aina sen saan viiveettä. Miehet tekevät työtään iloisella mielellä lohkoen mukavaa vastinetta suunsoittooni. Selkeästi ylpeinä ammatistaan. Nostan hattua.
Kävelin taannoin kotimme lähellä. Yhden kiinteistön kohta poikkesi muista. Ei suolaa ja jalkakäytävä lähes näkyvissä. Kolan varressa työnteli ikäiseni mies ja annoin hänelle myönteistä palautetta. Talkkari kertoi jäljen vaativan ahkeroimista aamulla ja illalla, joskus välilläkin. Myönsi saavansa kiitostakin välillä.
Pentuvuosina kotimökkimme talkkarin tehtävät jakautuivat meille neljälle kotona asuvalle alaikäiselle. Leskiäitimme ei niihin hommiin ennättänyt eikä hänen tietenkään tarvinnutkaan. Sahajauhoeristeinen rintamamiestalo piti huonosti lämpönsä, joten ensimmäinen tehtävämme lumisateiden alettua oli kolata kotimme seinustoille ilmainen eriste. Yleensä ennen joulua jo ikkunapenkkien tasolle. Vaikutus oli merkittävä.
Ympärivuotinen vapaa-ajan asuntomme on eristetty, mutta vanhasta osastaan kevyesti. Lisäksi seinissä ja yläpohjassa asustelleet metsän jyrsijät ovat myllänneet vuorivillat todennäköisesti joistakin paikoista varsin ohuiksi. Minun himohommiini kuuluvat kolalla ja lapiolla tehtävät talonmiehen askareet. Ottaen huomioon taloutemme henkilö- ja automäärän pihaa ei välttämättä tarvitsisi avata niin laajasti. Teen joka vuosi saman operaation kuin lapsena, vuoraan mökkimme lumella.
Riukusillantieltä tulee pihalle matkaa 500 metriä. Tien hoidosta talvella ja osin kesälläkin huolehtii tunnollinen ”mökkitalkkari” Olli. Joulun alla käyneet vesikelit olivat liukastuttaneet jyrkän mäen alamäkiluisteluun sopivaksi ja Olli arveli tilapäisen esteensä vuoksi, ettei rinteeseen saada hiekkaa ennen tuloamme. Ennätin tehdä parin sadan metrin kävelymatkan sisältävän esityksen vaimolleni, kun riistakameraan ilmaantui hiekotustraktori ja pääsimme ajamaan täydellä kuormalla perille. Tämmöinen huolenpito tuntuu hyvältä.
Asioin taannoin talomme alakerrassa sijaitsevassa kaupassa. Toinen huoltomiehistä keräili koriin ruokatarvikkeita perunoista alkaen. Ihmettelin asiaa ja Mika sanoi yhden asukkaan menneen niin jalattomaksi, ettei kyennyt ostoksille. Kysyin, tuleeko hän rasvailemaan rollaattorini tulevaisuudessa. Vastaus kuului: ”Soittele sitten.”
