Mikä tekee paikasta kodin? Sanotaan, että evakoille ja meille heidän lapsilleen koti on siellä, mihin mattonsa levittää. Totta toinen puoli: mehän muutamme elämässämme useammin kuin muut ja sopeudumme uuteen elinympäristöön yleensä helpommin. Silti myös meillä yleensä on toive pysyvämmästä paikasta, johon asettua.
Koti on käytännön realiteetti, mutta myös tunneasia. Kotona Karjalassa aurinko aina paistoi, kesät olivat ihania, ihmiset iloisia ja linnut lauloivat. Ihan varmasti oli muutakin, mutta menetetty hyvähän saa kultareunukset. Silti nykyisyydessäkin kotiin liittyy vahvasti tunnetta ja kun etsii itselleen kotia, pitää paikan tuntua sellaiselta.
Realiteetteihin peilaamista ei kuitenkaan kannattaisi unohtaa. Myydessäni vapaa-ajankotiani eräillä ostajaehdokkailla into vaihtui kauhuksi heidän nähdessään lattialla hiirenloukun. Osalla maallemuuttajista on silmissään vain romanttinen kuva istumisesta kukkivan omenapuun alla nautiskellen elämän ja luonnon yltäkylläisyydestä. Todellisuus lyö hyvinkin pian vasten kasvoja, kun putket ovat jäässä, nurkista vetää ja lunta tuiskuaa päivästä toiseen. Saunan pesän virittely muutaman kerran vuodessa kiireisen kaupunkielämän vastapainoksi on ylellistä, mutta puilla lämmittäminen jokaisena talvipäivänä vuodesta toiseen on aivan muuta.
En osannut suositella ostajaehdokkailleni metsän keskellä olevaa hirsitaloa, jossa ei tarvitsisi syksyisin pyydystellä hiiriä. Olisikin hienoa, että meillä olisi vuokrattavia asuntoja ja taloja, joissa mahdolliset uudet naapurit voisivat ensin tutustua maalla-asumiseen kaikkine upeine ja vaikeine puolineen. Lisääntyvästihän ihmiset nykyisin haluavatkin vuokrata, eivät ostaa omaa. Elämä on liikkuvampaa, eikä haluta sitoutua lainaan ja paikkaan.
Sen tärkeän kodintunnelman tultua ennen päätöstä on tärkeää myös tutkia, mitä panostusta paikka vaatii, mitkä ovat omat resurssit ja mihin haluaa aikansa käyttää. Korjaaminen ja rakentaminen vievät yleensä aina enemmän aikaa, vaivaa ja rahaa kuin alussa on luultu. Joku nauttii suunnattomasti, kun saa tunteja pohjustaa vanhaa ikkunanpokaa maalattavaksi, toinen haluaa valmista. Itse olen hyvä hanslankari, mutta en timpuri enkä muu rakentaja. Nykyisin myös haluan käyttää aikani muihin asioihin ja sopivasti käytännön hikihommaa riittää vanhassa talossa pihoineen vaikkei mitään isoja remonttitarpeita olekaan.
Tieni nykyiseen kotiini kulki niin, että asumisasiani olivat kunnossa, eikä ollut ajatustakaan etsiä muuta. Satuin kuitenkin näkemään tämän vanhan pirtin myynnissä ja rakastuin siihen ensi silmäykseltä. Onnekseni kaikki tärkeät remontit oli aiemmin tehnyt tuttu, luotettu henkilö, jota saatoin haastatella. Mitään ikäviä yllätyksiä ei siis pitänyt olla tulossa, ei myöskään remonttityöleiriä. Pieniä keskeneräisyyksiä täällä on vieläkin ja niitä vähitellen nakeloin. Vanhassa talossa on luonnetta ja pihoineen se innostaa ideoimaan. Maailmanmatkaajalla ja evakon lapsella on olo, että tänne voisi vaikka asettua.
