August Rockin aktiiveja vieraili helmikuussa jälleen Tays tukisäätiön edustajien luona Tampereella kuulemassa kuulumiset lastenpsykiatrian puolelta sekä kertomassa August Rockin terveiset.
Tukisäätiön puolelta vieraat otti vastaan asiamies Heikki Oksa sekä lastenpsykiatrian yksikön ylihoitaja Riitta Vento. Lahjoitusrahat viime vuosien hyväntekeväisyysrokeista oli siirretty Taysin lastenpsykiatrialle jo aiemmin.
Lahjoitusvaroja käytetään eri tavoin lastenpsykiatrian yksikön hyväksi. Varoilla on esimerkiksi hankittu lapsille leluja, pelejä ja muuta viihdykettä osastolle sekä tuettu erilaisia harrastusryhmiä.
– Erityisesti mainitsimme tällä kertaa, että varoja voi meidän puolestamme käyttää myös henkilökunnan työhyvinvoinnin ja virkistyksen tarpeisiin, se kun varmasti parhaiten auttaa jaksamaan arjessa tärkeän työn äärellä, Arto Tyrni August Rockin organisaatiosta kertoo.
Kuohijoella järjestettävä August Rock on lahjoittanut 24 vuoden aikana jo kaikkiaan 73 063 euroa Taysin lastenpsykiatrian hyväksi. Lahjoituskassaa kartutetaan vielä ainakin tänä vuonna, sillä elokuun ensimmäisenä lauantaina järjestetään 25. August Rock.