Mies kuoli 2023. Hän syntyi 1922, oli kuollessaan 101-vuotias.
Nuorukainen meni vapaaehtoisena armeijaan kevättalvella 1941. Mies määrättiin ilmatorjuntaan. Itärintamilla liikkuviin matkustaja- ja tavarajuniin liitettiin ilmatorjuntavaunu. Pudotettuaan lentokoneen sotamies sai vapaudenmitalin, korpraalin natsat ja ylennyksen kuusimiehisen vaunun johtajaksi. Kolmen vuoden rintamasota päättyi kotiuttamiseen alikersanttina syksyllä 1944. Hän kertoi selvinneensä sekä fyysisesti että henkisesti melko ehyenä.
Reserviin siirretty haki poliisiksi aikomuksenaan vaihtaa myöhemmin kunnon ammattiin. 1945 alkoi kolme viikkoa kestänyt alokaskurssi. Mies nimitettiin Helsinkiin nuoremmaksi konstaapeliksi. Poliisiasemalta lähdettiin vanhemman kollegan kanssa jalkapartioon. Konstaapelit kävelivät verkkaisesti keskellä katua tarkkaillen mahdollisia järjestyshäiriöitä ja muita laittomuuksia. Töitä tehtiin viisi päivää yhtä kyytiä, neljä tuntia töitä ja kahdeksan vapaata. Sen jälkeen kaksi vuorokautta vapaata.
Kahden kuukauden virkatutkintokoulutus 1946 järjestettiin askeettisissa oloissa Suomenlinnan kivikasarmeissa. Vesi kannettiin sisään tynnyreistä ja tarpeet sujautettiin kamalalta haisevaan ulkohuussiin, johon oli sahattu 12 reikää. Alipäällystö- ja päällystökoulutus saatiin samoin Suomenlinnassa, jälkimmäinen 1959.
Arabian mellakoissa syksyllä 1948 mies muisteli käyttäneensä uransa ainoan kerran patukkaa, kun jalkamiehet lakkolaisten kivisateessa tukivat ratsupoliisia. Helsingin kesäolympialaisissa 1952 hän työskenteli tarkastuskonstaapelina ajellen polkupyörällä kohteesta toiseen. Yleislakon 1956 ylikonstaapeli koki hyvin hankalana, kun joutui paimentamaan omia kansalaisia heidän pitäessä poliiseja rikkureina. Komisario osallistui mellakantorjuntaan nuorisofestivaaleilla 1962, niin sanotuissa Tsekkoslovakian mellakoissa 1968 sekä Persian shaahia vastaan kohdistetuissa mielenosoituksissa 1970. Valmiusyksikkö Karhu perustettiin 1972. Miehen osuus oli merkittävä.
Saavutettuaan päällystön pakollisen eroamisiän 63 vuotta ylikomisario jäi eläkkeelle kunnolliseksi toteamastaan ammatista 1985. 1.12.2022 rintamaveteraani istui Tasavallan Presidentti Sauli Niinistön kanssa samassa kahvipöydässä Presidentinlinnan valtiosalin upealla vastaanotolla. Kutsu lämmitti erityisen paljon.
Mies tunnettiin harvinaisen positiivisena ja ulospäin suuntautuneena henkilönä. Hän piti erityisen hyvin kunnostaan huolta koko elämänsä ajan. Aktiivinen eläkeläinen oli kiinnostunut kaikesta ja tiesi maailman asiat paremmin kuin me nuoremmat.
Soitin miehelle hänen satavuosipäivänään. Yksin asuva iloinen vanhus valitteli, etteivät päästä häntä enää ulos ilman saattajaa. Kehui samalla vuolaasti kotisairaanhoitoa, hänestä pidettiin hyvää huolta. Toivoi viimeisen matkan alkavan kotoa. Putkiremontin aikainen vierailu hoitokotiin syksyllä 2023 todisti, että pillerit tulisivat ajallaan ja terveyttä vaalittaisiin. Muukin hoiva kesti vertailun. Eniten huolestutti seura. Josko hänkin taantuisi nopeasti vieressä nukahtelevien ja erikoisia puhuvien tasolle. Suurin osa asukkaista päätyy laitoksiin erilaisten muistisairauksien vuoksi.
Appiukkoni on 92-vuotias. Hän jäi parin vuoden omaishoitajuuden jälkeen leskeksi reilu vuosikymmen sitten. Opetteli tekemään talonsa keittiössä ruokaa ja pitää taitoa melko yksinkertaisena. Leipoo leivänkin itse. Katsoo reseptit tarvittaessa netistä, josta muutenkin seuraa maailman tapahtumia ylen huolellisesti. Liikkuminen muulla kuin omalla autolla on vaivalloista jalan huonouden takia. Pappa ei kotisairaanhoitoa tarvitse ja vihjaukset hoitokodista hän kuittaa, ettei lähde vapaaehtoisesti vaivaistaloon hömelöiden kanssa hiipumaan.
Vanhempani ja molemmat veljeni kuolivat niin nuorina, ettei muistisairautta ennättänyt kehittyä. Kaksi vanhinta siskoani eivät ole olleet yhtä onnekkaita, joten tiedän ennusteeni, jos elonpäiviä piisaa liian pitkään.
Asioilla on monta puolta. Harva ihminen saa elää vuosisadan täysipainoista elämää, josta kuusi vuosikymmentä muussa kuin työelämässä. Sitä toivoisi useammalle. Vähempikin riittäisi.
