Jos hallitsee sukututkimuksen perusteet, voi omia juuriaan jäljittää 1500-luvulle. Näin varsinkin, jos esi-isät ovat olleet esimerkiksi talonpoikaissukua.
– Suomen ensimmäinen maakirja on Hämeen maakirja vuodelta 1539. Jos esipolvet ovat olleet aatelisia, pääsee vielä pidemmälle, kertoo pälkäneläinen sukututkimuksen opettaja Päivi Valtonen.
Valtonen pitää Valkeakoski-opistossa useita erilaisia sukututkimuskursseja, kuten sukututkimusklinikkaa. Pälkäneellä tapaamispaikka on Onkkaalan urheilukentän kahvio.
Hän sanoo, että klinikkaopetus kiinnostaa niin Pälkäneellä kuin Kangasalla. Valkeakoski-opiston lisäksi Valtonen opettaa Heinolassa ja Riihimäellä.
– Kangasalla kurssilaisten määrässä on juuri nyt kovaa kasvua. Pälkäneellä on puolestaan säännöllisiä harrastajia, hän kertoo.
Tietosuoja pitää tuntea
Sukututkimus ei ole vain keski-ikäisten harrastus. Se kiinnostaa yhä nuorempia. Yksi syy voi olla se, että sukututkimuksessa käytettävät menetelmät ovat monipuolistuneet ja modernisoituneet. Internet ja digitalisoituminen ovat helpottaneet sukututkimuksen tekoa kotoa käsin.
Seurakuntien aineistoista eniten on digitoitu väestörekisteriarkiston aineistoja, mutta myös talous- ja hallintoarkistoon kuuluvia aineistoja. Lisäksi löytyy digitoituja sanomalehtiä ja kirjoja sekä erilaisia tietokantoja.
Kansallisarkiston digitoiduista materiaaleista kiinnostavat seurakuntien aineistojen lisäksi esimerkiksi sotapäiväkirjat. Seurakuntien uusimpia aineistoja löytyy digitoituna Suomen sukuhistorialliselta yhdistykseltä.
Kurssi auttaa alkuun
Jotta omassa sukututkimuksessa pääsee alkuun, harrastajan kannattaa käydä sukututkimuksen peruskurssi. Kurssilla oppii hyödyntämään digitaalisia lähteitä ja ymmärtämään tietosuojan tärkeyden. Kurssilla oppii myös käyttämään muistitietoa ja tallentamaan kaikki lähteet tarkasti.
– Tietosuoja on oikeastaan se kaikkein tärkein. Sen myötä oppii, miten käsitellään toisten ihmisten tietoja ja mitä voi julkaista kysymättä heiltä ensin lupaa, Päivi Valtonen toteaa.
– Myöskään julkisilla keskustelupalstoilla ei voida käsitellä elävien ihmisten henkilötietoja. Tärkeää on muistaa myös tekijänoikeus tekstin ja valokuvien kohdalla.
Tekoälystä hyötyä
Tekoälyllä ja sukututkimuksella ei äkkiseltään uskoisi olevan yhtymäkohtia. Onkin yllättävää, että tekoälyä on opetettu tulkitsemaan vanhaa käsialaa ja vanhoja tekstejä niin onnistuneesti, että tämä sovellus auttaa sukututkijoita.
Kyse on Kansallisarkiston Tuomiokirjahaku-verkkopalvelusta, jossa on yli kolme miljoonaa tekstitunnistettua kuvaa 1800-luvun tuomiokirjoista. Materiaali koostuu maaseudun kihlakunnanoikeuksien ja kaupunkien raastuvanoikeuksien pöytäkirjoista.
Verkkopalvelussa pöytäkirjoja voi selata ja niihin on mahdollista tehdä sanahakuja, sillä aineistot on luettu koneellisesti Kansallisarkiston kehittämällä, tekoälyä hyödyntävällä käsialamallilla.
– Vanhaa käsialaa on vaikea lukea ja siitä tehdään helposti vääriä tulkintoja. Opetan itse myös vanhaa käsialaa, Päivi Valtonen kertoo.
Valikoi luotettava testi
Moni suomalainen on törmännyt netissä maksullisiin dna-testeihin. Päivi Valtosen mukaan ne ovat hyödyllisiä, kun osaa tilata testin luotettavasta firmasta.
– Paras testi sukulaissuhteiden selvittämiseen on niin sanottu serkkutesti, jonka avulla löydetään geneettiset serkut niin isän kuin äidin puolelta. Sen avulla saa tiedot kaikista serkuista, jotka ovat tehneet testin. Näin voi löytää vaikkapa tuntemattoman isän.
Dna-testi tulee postissa näytteenottovälineineen. Testi tehdään rapsuttamalla näytepuikolla posken sisäpintaa ja laittamalla puikko putkiloon, joka sisältää nestettä. Putkilo postitetaan firmaan takaisin ja tulokset saa yleensä alle kahdessa kuukaudessa.
Suomalaiset käyttävät ehkä eniten Family Tree – ja MyHeritage -nimisiä sukututkimusalustoja. Päivi Valtonen toteaa, että testiä tilatessa ja luottokorttitietojaan antaessa pitää olla tarkkana.
– Ainakin MyHeritagessa on koukku, josta en itse tykkää. Jos tilaat myös sopimuksen, tililtä veloitetaan automaattisesti 359 euroa vuodessa, kunnes irtisanot sopimuksen.
Isorokko ja rokotepelko
Mitä sukututkimus sitten antaa? Päivi Valtonen sanoo, että hänelle itselleen se on ollut väline ymmärtää niin itseä kuin koko yhteiskuntaa.
– Sukututkimuksen ja ylipäätään historian tutkimuksen avulla oppii ymmärtämään, että samat ilonaiheet ja pelot toistuvat vuosisadasta toiseen. Ne ovat vain eri ilmenemismuodossa.
– Esimerkiksi samalla tavoin kuin ihminen aikoinaan pelkäsi isorokkorokotetta ja kuvitteli, että rokotteen myötä ihmiselle kasvaa vähintään lehmänpää, samalla tavoin meidänkin ajassamme esiintyy rokotepelkoa.
Hän korostaa, että sukututkimuksessa on tärkeää suhteuttaa tiedot omista esi-isistään ja heidän ratkaisuistaan siihen aikaan, jossa he ovat eläneet. Niitä ei voi tulkita tästä päivästä käsin.
Jos heiluttaisi taikasauvaa
Jos intohimoinen sukututkija saisi heilauttaa taikasauvaa, hän toivoisi kahta asiaa. Ensinnäkin, me matti meikäläiset emme tekisi liian tiukkoja kuolinsiivouksia. Jälkipolville jätettäisiin mahdollisimman paljon tietoa ja materiaalia omasta suvusta.
– On hurjaa nähdä vanhoja sukuvalokuvia kirppareilla. Jos omasta suvusta ei löydy kiinnostunutta, vaikkapa sota-ajan kirjeenvaihdot ja valokuvat ovat tervetulleita esimerkiksi Kansanperinteen arkistoon Tampereen yliopistossa. Niitä voidaan hyödyntää tutkimuksessa.
Omat vanhemmat ja isovanhemmat kannattaa siis haastatella ja valokuvien taakse kirjoittaa henkilöiden nimet ja muut tiedot.
Valtosen toinen toive koskee seurakuntien ja kuntien arkistoja:
– Seurakunnat omistavat materiaalinsa ja seurakuntien arkistoissa on valtava määrä suomalaisten historiaa. Ne kaikki pitäisi saada digitoitua historiantutkijoita varten.
– Myös kuntien arkistoissa on paljon sellaista aineistoa, josta kertyy kiinnostavaa ajankuvaa. Ajatellaan vaikkapa koulujen päiväkirjoja sota-ajalta. Siksi on tärkeää, ettei aineistoja hävitetä, vaan ne säilytetään tutkijoille.
