Se alkoi Napolista on ihania mielen ja luonnon maisemia Italiasta maalaava takavuosikymmenien romanttinen komedia pääosissaan Clark Gable ja Sophia Loren. Aivan yhtä kauniita mielikuvia on usein ajatusten pohjalla myös muuton yhteydessä, mutta totuus – kuten monet omasta kokemuksesta tietävät – voi olla inhorealistisempi.
Unohdetaan kaupanteko, joka sähköisenä Dias-kauppana toteutettuna on sinänsä yksinkertainen mutta lukemattomia tunnistautumisia, hyväksymisiä, ja klikkausistuntoja vaativa prosessi. Unohdetaan myös vanhan asunnon tyhjäys, jonka suuruus urakkana hämmentää, vaikka olisi muuttamassa pois kaksiosta. Siispä tartutaan pahvilaatikkoa kulmista ja hypätään suoraan helpoimpaan, kaikkien selkävaivaisten suosikkiosuuteen – varsinaiseen muuttoon eli tavaroiden kantamiseen uuteen asuntoon ja sen kanssa elämiseen totutteluun.
Meidän tapauksessamme kaikki ei alkanut Napolista, vaan ripulista. Muuttoprojekti oli suunniteltu niin, että avauspäivänä muuttofirman ammattilaiset hoitavat kohteesta A kohteeseen B kaikki isot ja painavat tavarat – mutta piheinä ihmisinä hoidamme itse loput. Hyvä suunnitelma valui alas vessanpöntöstä heti projektin toisena päivänä, kun ensimmäinen perheenjäsen kaatui mahataudissa sängyn pohjalle (tai olisi kaatunut, jos sänky olisi ollut koossa).
Tilanne oli heti kutkuttava: arkinen työ- ja kouluviikko, tavarat kahdessa eri osoitteessa ja orastavan potilashotellin järjestelyt takaraivossa. Ironista, että taudin edetessä uudessa asunnossa nousi ylös oikeastaan kaikki muu paitsi sohva, jota muuttofirma ei saanut kannettua portaita yläkertaan. Samaan aikaan uuteen kotiin hankittu pyykkikone kieltäytyi aloittamasta yhteistyötä, lukuun ottamatta yhden virheilmoituksen hyvin tiuhaa näyttämistä.
Niillä nurkilla talvikin päätti yllättää. ”Vuosituhannen kylmin alkuvuosi” sai seurakseen massiiviset lumisateet. Onneksi oli aiempaa tuplaten isompi piha kolattavaksi, joten hien sai hyvin pintaan – ulkona. Sisällä sen sijaan oli viileämpää.
Uuden talon lämmitysjärjestelmät oli ajateltu otettavaksi haltuun pikkuhiljaa, mutta sisälämpötilan painuessa toppahousulukemiin oli pakko taipua netin, ohjekirjan ja laitteen näytöltä löytyvän infografiikan opetteluun pikavauhtia. Haltuun tuli otettua myös ilmanvaihtokone, joka yllättäen päätti puskea hetkellisesti kylmää ilmaa sisälle. Raikkaassa ilmassa pitäisi tiettävästi nukkua hyvin, mutta sinä yönä pipo kirjaimellisesti kiristi liikaa tuon toteutumiseksi.
Tästä tekstistä voi saada virheellisen vaikutelman, että omakotitaloasumisen ulottuvuudet ovat tulleet kirjoittajalle yllätyksenä tai hän on nostanut esiin, suomalaisittain tyypillisesti, asioita vain perusnegatiivisen lähestymisen kautta. Ei se kuitenkaan niin ole. Vaikka paljon asioita onkin tullut eteen hieman odottamatta, olen kuitenkin nauttinut niin väljemmistä tiloista (joiden määrä toki vähenee, kun tavarat saadaan purettua pahvilaatikoista ehkä jo ensi jouluun mennessä) kuin uuteen kotitaloon liittyvästä jatkuvan oppimisen prosessistakin.
Tiesitkö esimerkiksi, että joillakin tuotemerkeillä maalämpöön kytketyn ilmanvaihtokoneen vikatila aiheuttaa sen, että käyttöveden lämmitys katkeaa? Jotta asukas varmasti hoksaisi käväistä teknisessä tilassa ihmettelemässä, mikä on hätänä, tulee tällöin hanoista, myös suihkussa, vain runsaat 10-asteista vettä.
Nyt minä tiedän. Niin myös muu tupariväki.
Kirjoittaja on omakotitalounelmaa elävä Sydän-Hämeen Lehden päätoimittaja.
