Sahalahdella asuvien lapsiperheiden ei tarvinnut lauantaina etsiä menovinkkejä pidemmältä, kun omalla kylällä oli tarjolla mukavaa puuhaa kahdessa kohteessa. Sahramissa oli uudistetun kaupan avajaisiin liittyvää, lapsille suunnattua ohjelmaa, Kontulassa Kangasalan kulttuuripalvelut järjesti Lasten Kangasala -tapahtuman.
Kontulan salissa lapset pääsivät hiomaan taitojaan KU-68:n rakentamalla temppuradalla. Kuusivuotias Vilma-Lotta Parkkari kokeili, miten tasapaino säilyy purkkijaloilla kävelemällä ja hyppelemällä ruutua muovimatolla.
– Täällä ollaan niin kauan kuin viihdytään, kertoi Vilman äiti Manta Forss, joka yhdessä tyttärensä kanssa testasi käden tarkkuutta renkaiden heittopaikalla.
– Yleensä, kun on jotakin, osallistutaan, Forss jatkoi.
Lasten Kangasala -tapahtumassa tekemistä ja kokemista oli tarjolla runsaan kolmen tunnin ajan. Päivän huipensi Pikku Kakkosestakin tutun Orffit-lastenmusiikkiyhtyeen konsertti, jonka aikana paikalla oli kerralla viitisenkymmentä henkeä.
Helppoja ja nopeita askartelutöitä
TapahtumaTyttöjen Outi Lappalainen opasti lapsia askartelemaan pääsiäispupuja ja -kukkoja. Aineksina oli joka kodista löytyviä kertakäyttölusikoita, vanulappuja, tusseja ja kartonkeja.
– Näitä askartelutöitä on helppo toteuttaa myös kotona. Ne ovat monen ikäiselle sopivia, nopeita tehdä, Lappalainen kuvasi.
– Minä olen tehnyt jo kolme kukkoa, kertoi askartelupöydän ääressä pitkään viihtynyt nelivuotias Juho Korpela.
Jasmin Koskimäki, 11, sanoi käyneensä myös koko tapahtuman ajan Kontulan pihalla seisseellä kirjastoautolla.
– En lainannut mitään, kun siellä ei ollut yhtä tiettyä kepparikirjaa.
Ravintolan puolella MLL Sahalahden toimijat Riina Koskimäki ja Noora Myllymäki myivät pikkunälän vievää purtavaa mehun, kahvin ja teen kera.