Kävin eilen aamusella kaupassa. Siellä kassajonossa mies täyden ostoskärryn kanssa sanoi minulle, että mene vain ensin. Kiittelin ja herra vastasi, ettei hänellä ole kiire. Ei ollut minullakaan eikä naisella, joka tuli meidän jälkeemme. He jäivät hetkeksi rupattelemaan. Olipa mukava päivän aloitus, siitä kelpasi lähteä hyvällä mielin eteenpäin.
Nämä satunnaiset ostoskaverini olivat niin iäkkäitä, että he aivan ilmeisesti ovat rauhallisen aikataulun suunnittelussa etuoikeutettuja, koska ovat jo eläkeläisiä. Ei sekään silti mitään takaa, moni sanoo, että työstä pois jäätyä se kiire vasta alkaakin.
Niinpä, paljon on itsestä kiinni. Kiire ei ole luonnonlaki, vaikka nykyään monesti näyttää, että sitä sellaisena pidetään. Tuntuu, että ”kiire” on mantra, jota pitää hokea sen enempää miettimättä. Sitten juostaan kuin se sadun jänis kello kourassa tuskaisena, että ehditäänkö. No, jälleen kerran kiittelen maaseutua, täällä tätä mantraa eivät ihmiset hoe lainkaan niin usein kuin jossain muualla, silti saadaan paljon aikaiseksi.
Viime vuosituhannella eläessäni maatalossa Lounais-Hämeessä oli itsestään selvää, että ruuan päälle vedettiin hetkeksi pitkäkseen ja tämä koski yhtä lailla talonväkeä kuin sahureita, talkoolaisia ja muita sinä päivänä töissä olevia. Peräisiksi isäni sitä kutsui. Hetken päästä sitten noustiin yhtä jalkaa ja lähdettiin taas työmaalle. Päivät olivat pitkiä ja työtä tehtiin paljon.
Todellakaan kiire ja perinteisesti suurena syntinä pidetty laiskuus eivät ole toistensa vastakohtia. Myöskään tehokkuus ei ole automaattisesti seurausta kiirehtimisestä. Voi olla päinvastoinkin, keskittyminen ja suunnitelmallisuus kärsivät. Miksi sitten tämä mantra ”kiire”. En tiedä, jokin massiivinen harha, purematta nielty. Muka hyvän ihmisen mitta. Ja kun kiirerulettiin lähtee käyntiin, ruokkii se itse itseään ja vie mennessään, vaikkei enää haluaisikaan.
Kaiken lisäksi jatkuva yliviretila, joka tästä seuraa, on monella tapaa terveydelle haitallista. Hermosto ja keho eivät saa niille välttämätöntä palautumisaikaa, verenpaine on koholla, stressi tykyttää mielessä, ei saa nukuttua ja kaikkea muuta. Lopulta ei enää osatakaan olla rauhassa, ilman jatkuvaa häsäämistä tai viriketulvaa. Eläkepäiviä odotellessa pikakelataan elämä ohi ja surullisen usein terveys sitten romahtaa tai muuten ei pystytä toteuttamaan sitä, mistä haaveiltiin.
Kiireettömyys ei toki tarkoita sitä, etteikö asioita voida hoitaa ajallaan. Kyse on vain tekemistensä suunnittelusta. Kun tehdään realistiset aikataulut, eikä ahdeta päiviin liikaa, sujuu kaikki paremmin. Itse otan asiakkaani sisään aina minuutilleen niin kuin olemme sopineet. Hekin ovat tämän oppineet ja homma sujuu molemmin puolin mukavasti.
Tiedän, että kaikkeen ei voi itse vaikuttaa; työssä ja muussa ovat aikataulut jonkun toisen käsissä. Mutta ajoissa herääminen ja rauhalliset aamutoimet, matkoihin varattu aika, vapaa-ajan suunnittelu, kaikki se ja ehkä muukin on kuitenkin yleensä omassa vallassa.
Joskus toki on oikeakin kiire: vaikka silloin, kun joku putoaa jäihin ja häntä pitää syöksyä pelastamaan.
