Kun mummo osui kiirastorstaina ruokakaupan kassajonoon, niin vallan piristyi, kun edessä ja takana oli nuoria perheitä eläväisine lapsineen. Olisi tehnyt mieli ruveta pikkuisten kanssa pelehtimään, mutta sitä olisi varmasti katsottu oudoksuen. Parasta hillitä leikkihalut, koska siitä on jo vuosia, kun omat lastenlapset halusivat temmeltää isoäitinsä kanssa.
Kun me sitten myöhemmin kahviteltiin ”tyttöjen” kanssa, todettiin, että meillä kaikilla oli ollut tylsä pääsiäislomien aika. Yhdeltä oli tyttären perhe lähtenyt Lappiin hiihtelemään, toiselta olivat lastenlapset vanhempineen etelän rannoilla. Ei mummollekaan lähisukua ollut saapunut.
Tuumiskelimme toiveikkaasti, että joskus ehkä olisi lastenlastenlapsia, joita isomummo saisi lullutella ja joilla olisi intoa leikkimiseen. Ehkä sekin aika koittaa, jos elää saa.
Jos ei ole kesä tai muu loma-aika, pääasiassa tapaa kylillä liikkuessaankin eläkeikäistä väkeä. Joskus harvoin osuu näköpiiriin muutama työikäinen tai peruskoulun oppilas. Siitäkin on taas uutisoitu, että koululaisten määrä on kovasti vähentynyt koko Suomessa, ei vain meidän kylällä.
Tässä eräänä päivänä kohtasi mummoa iloinen näky, kun eloisa alle kouluikäisten lasten joukko tuli vastaan kylämme pääväylällä. Heitä oli aika paljon, olisiko mukana ollut muitakin kuin Luopioisten omia pikkuisia?
Keskusteltiin ”tyttöjen” kanssa siitä, että tapaamme aivan liian vähän nuorta väkeä. Totesimme iloksemme, etteivät lapset ole Suomesta sentään kokonaan hävinneet. Vaikka on viime aikoina kerrottu, että esimerkiksi koululaisten luku on huolestuttavasti vähentynyt. Ja usein menee monta viikkoa, ettei kohtaa yhtäkään lapsukaista. Ei meidän elämä ole vanhoina vuosikymmeninä ihan näin ilotonta ollut.
Yksi meistä haaveili sellaista, että kunta tai seurakunta järjestäisi edes kerran kuussa eläkeläisille ja lapsille yhteisen laulu-, leikki ja seurustelutilaisuuden. Tuskin kiireisten nykykotien lapset leikitystä ja lullutusta liikaa saavat, joten ylisukupolvinen seurustelu tuskin haitaksi olisi.
Me vanhat tapaamme pääasiassa toisia ikääntyneitä. Joskus pitkäaikainen tuttava joutuu laitoshoitoon. Aika usein kuulee myös, että joku on lopullisesti poistunut keskuudestamme. Kun on Luopioisissakin elellyt yli viisikymmentä vuotta, aika monta työtoveriakin on jo saateltu haudan lepoon. Omaa vuoroaan vanhus odottelee.
Kevät koittaa. Jo pääsiäisen aikaan hanget haihtuivat kuin taikurin ihmetekona. Korkeat kinokset alenivat. Ja kas kummaa, yhtäkkiä talvella niin liukkaiksi koetut tiet ovatkin sulat. Jo sai siirtää liukuesteiset kengät komeroon ja sipsutella kylän väylillä tavallisilla tossuilla. Ja elää päivän kerrallaan. Peipponen puun oksalla kutsui vanhankin odottelemaan uutta kesää.
Mymmeli
