Pälkäneläiskoululaiset mukana pelastustaitokisan jatkokarsinnassa

Pälkäneen Kostianvirran yhtenäiskoulun joukkue Ryhävalaat sijoittui aluekarsinnan kuudenneksi yhteispisteillä 83. Kuvassa vasemmalta oikealle Asla Suutari, Kasper Ketola ja Roni Helenius.

Lempäälän Ideaparkissa pidettiin valtakunnallisen Nou Hätä! -pelastustaitokampanjan Pirkanmaan alueen jatkokarsinta torstaina 4. huhtikuuta.

Kilpailuun osallistuivat kaikki kahdeksasluokkalaiset 36:sta Pirkanmaan koulusta tekemällä netissä kolmen hengen joukkueissa testin. Jatkokarsintoihin Ideaparkiin pääsi 20 Pirkanmaan maakunnan parhaiten pärjännyttä joukkuetta. Näistä joukkueista eniten pisteitä kerännyt pääsee loppukilpailuun Kuopioon. Kuopiossa kilpailee 21 aluekilpailuiden voittajajoukkuetta.

Nou Hätä -kampanja tavoittaa vuosittain yli 45 000 nuorta ympäri Suomen.

Ideaparkissa Bläk Boksissa suoritettiin ensin noin 10–20 minuuttia kestävä teoriakoe, jonka jälkeen suoritettiin käytännönkoe. Käytännönkokeessa oli neljä rastia, joissa suoritettiin tehtäviä esimerkiksi paloturvallisuuteen, ensiapuun ja häiriötilanteisiin varautumiseen liittyen. Teoria- ja käytännönosiossa oli saatavilla yhteensä 102 pistettä. Maksimipistemäärät jakautuivat tasaisesti osioiden välillä.

Asla Suutari