Jatkuvasti meille kantautuu tietoa mitä kauheuksia maailmalla ja Suomessa tapahtuu. Aivan liian paljon tapahtuu, mutta kerrotanko niistä myös liian paljon. Tarvitseeko meidän tiedän tietää jokaisesta tapahtumasta jokainen pieninkin ripaus? Suomessa tapahtuvista järkyttävistä rikoksista otetaan kaikki irti. Eikö riittäisi, että poliisi, syyttäjä ja oikeuslaitos tietävät kokonaisuuden yksityiskohtineen? Niillä tiedoilla asioille saadaan oikeudellinen päätös ja tuomio. Viranomaiset pyrkivät hakemaan vastauksen kysymyksiin: mitä, missä, milloin ja miksi.
Töissä olin tutkinnanjohtajana vakavien rikosten tutkinnassa ja viimeinen työvuosi oli kaikista synkin, kun tutkittavana oli kymmenen henkirikosta. Aikaisemmin niitä oli huomattavasti vähemmän. Jokaiseen niihin etsittiin vastauksia noihin neljään kysymykseen. Kaikkiin saatiin vastaus kolmeen kysymykseen eli mitä, missä ja milloin. Oikeudessa tekijät tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin, jopa elinkautiseen. Monessa teossa kuitenkin jäi vastaus puuttumaan, että miksi teko tapahtui. Tekijät eivät joko sitä kertoneet tai eivät edes osanneet kertoa. Muutamiin saatiin vastaus menneisyydestä ja muista heidän elämäänsä vaikuttaneista asioista.
Viime aikoina on kovasti pohdittu, miksi meillä tapahtuu todella ikäviä ja vakavia tekoja. Siihen onkin tärkeä etsiä vastauksia. Minulla ei siihen tietenkään ole vastauksia, mutta epäily on. Olen mietiskellyt, että ruokitaanko meitä väkivallan ihailulla. Television kanavat ovat joka päivä täynnä sarjoja ja elokuvia, joissa tehdään törkeitä rikoksia liukuhihnalla. Ohjelmatietoja tietoja selailemalla löytyy useampi murha päivässä. Poliisisarjoja on kymmeniä ulkomailta ja monta myös Suomesta. Itse en niitä jostain syystä katsele. Sen verran olen vilkaissut, että todenperäisyys puuttuu. Ei se niin helppoa ole rikosten selvittäminen. Niissä ihaillaankin niitä tekoja. Olen aivan varma, että nämä kaikki väkivaltaohjelmat vaikuttavat aina joidenkin ihmisten käyttäytymiseen. Kaikilla ei ole oikeaa suodatinta.
Ketä palvelee tiedonvälitys, jossa pyydetään rikoksen tai onnettomuuden tapahduttua kuvia ja kommentteja paikalla olijoilta? Se palvelee asioita oikeasti tutkivia viranomaisia, mutta meille yleisölle se on vain tirkistelyä. Eikö meille riittäisi pelkät pääkohdat? Kaiken lisäksi nämä kuvaajat ovat suuri haitta ja riski onnettomuuspaikoilla. Pitääkö haastatella jokaista, joka tyrkyttää itsensä julkisuuteen. Hänen yhteytensä tekijään tai uhriin on joskus vain se, että on ollut kerran samassa sateessa. Usein löytyy myös sellainen ns. julkkis, joka haluaa tuoda itsensä esiin ja kertoo kuten Turun terroripuukotuksesta torilla, että kävelin torin poikki edellisenä päivänä, nyt järkytyin.
Yksi todella kummallinen ja mielestäni aivan käsittämätön ilmiö televisio-ohjelmien tuotannossa on, että erittäin törkeistä rikoksista tuomituista tehdään oikein televisiosarjoja. Törkeistä huumausainerikoksista tuomitut saavat oman sarjan, joissa päästään näkemään heidän ökyelämäänsä aurinkorannoilla. Synnyttää aivan väärän kuvan monelle ja saa jonkun ihannoimaan sitä elämää ja lähtemään siihen bisnekseen mukaan, kun se on niin hienoa elämää. Rikollispomot saavat myös ohjelmia, joissa ei ole mitään muuta opettavaa kuin, että miten tehdään rikoksia ja ihmisen hengellä ei ole mitään arvoa. Kuka tarvitsee näitä ohjelmia ja miksi?
Väärän tiedon levittämineen on myös nykyään todella helppoa somessa. Jokainen voi olla mukamas Sherlock Holmes ja kertoa mitä tapahtui, valitettavasti usein keksittyä totta. Minullakin meni töissä todella paljon aikaa näiden väärien tietojen oikaisuun. Kaikkiaan niihin menee vuosittain laskennallisesti monen poliisin työaika. Turhaa työtä, kun olisi sitä tärkeämpää tekemistä, vaikka etsiä vastausta kysymykseen miksi.
