SM-lopputurnauspaikka lipesi Luja-Lukon ulottuvilta – seuraavaksi joukkue pelaa paikasta ensi kauden SM-sarjaan

Pälkäneen Luja-Lukon 15–vuotiaiden tyttöjen koripallojoukkue ei aivan yltänyt ikäluokkansa SM-lopputurnaukseen. Lauantaina joukkue peittosi Kostia-areenalla PuHu Juniorit pistein 49–47 ja pelasi siten sunnuntaina paikasta kahdeksan parhaan SM-lopputurnaukseen.

Ratkaisevassa pelissä Luja-Lukko kuitenkin hävisi Hyvinkään Pontevalle pistein 62–50. Näin ollen HyPo jatkaa suoraan kahdeksan parhaan SM-lopputurnaukseen ja Luja-Lukko joukkue pelaa kahden viikon päästä pääsystä ensi kauden SM-sarjaan. Neljän joukkueen turnauksesta vielä kaksi parasta lunastaa paikkansa kymmenen joukkueen vahvuiseen SM-sarjaan. Luja-Lukon lisäksi paikoista pelaavat PuHu Juniorit, Tikkurila–Seura ja Porvoon Tarmo.

– Läheltä piti SM-lopputurnauspaikka. Hassasimme HyPoa vastaan ensimmäisellä puoliskolla turhan paljon korintekopaikkoja. Vastustaja käytti tilanteensa tehokkaammin, joten tulos oli ihan oikeutettu, Luja-Lukon valmentaja Tomi Ingman mietti sunnuntain pelin jälkeen.

Palloa kuljettava Luja-Lukon Martta Mattila pelasi vahvasti myös HyPoa vastaan.

Viikonlopun peleihin Ingman on kokonaisuutena tyytyväinen. Joukkue sai hyvää kokemusta paineen alla pelaamisesta.

– Pelasimme joukkueena ihan hyvin ja siten kuin suunniteltu oli, mutta sunnuntaina emme pystyneet hyödyntämään etsikkoaikaamme.

Viikonlopun onnistujia Luja-Lukosta olivat kovia vastustajia vastaan onnistuneesti vääntänyt Martta Mattila ja hyvää energiaa kentälle tuonut Elsi Jokinen.

Palloa kuljettava Luja-Lukon Elsi Jokinen pelasi viikonloppuna energisesti.

Pälkäneläisillä on edessä ennen SM-karsintaa vielä aluefinaalit, sillä joukkue pelaa ensi viikonloppuna alle 16-vuotiaiden tyttöjen 1. divisioonan aluefinaaleissa Forssassa.

– Sielläkin on luvassa kovia pelejä, Ingman toteaa.

Luja-Lukon Jenna Minkkinen yrittää karkuun HyPon pelaajalta.