Elämän loppusuoralla pohtii kaikenlaista. Tulevasta ei ole tietoa, mutta kun katselee taaksepäin, niin ihan menee välillä mielenrauha. Tuliko olluksi edes kohtuudella kunnon ihminen vai pitääkö kantaa kovastikin huonoa omatuntoa? Pitkä vaellus oli monenkirjavaa. Joskus unohti, mikä on oikein ja mikä väärin. Ei kai aina sentään ollut ensisijalla oma hyöty, vaan edes silloin tällöin toimittiin lähimmäistenkin hyväksi.
Pitääkö yhä kärsiä tunnonvaivoja siitäkin, jos oltiin lapsina vallattomia ja tuotettiin vanhemmille turhia murheita? Enää heiltä ei voi edes pyydellä anteeksi tuhmuuttaan. No toisaalta, ehkä olimmekin aivan normaaleja otuksia, mutta kun silloin lapsiin istutettiin syyllisyydentuntoa liiankin kanssa. Entäs sitten kouluvuodet? Moni muistelee, että oltiin aikamoisia veitikoita. Tunneilla häiriköitiin ja kavereitakin kiusattiin. Olikohan se noin? Kolkuttaako omatunto oikeasti? Muistikuvat ovat vähän hämäriä. Eikös opettajilla ollut silloin paljon arvovaltaa, niin että kyllä he meidät kurissa pitivät.
Vuosikymmenet töissä askarruttavat vanhan mieltä. Tekikö osuutensa hommista vai jättikö liikaa toisten riesaksi? Ei kai laiskotellut tai pitänyt aiheettomia sairaslomia? Kai sentään oli edes siedettävä työtoveri. Koska naisväellä ylenemismahdollisuudet olivat vähäisiä, niin ei tarvinnut kovasti etuilla tai kannella pomolle muiden toilauksista. Ikäisillämme miehillä voi olla syyllisyydentunteita siitä, että käyttivät kyynärpäätaktiikkaa uralla edetäkseen. Tässä iässä tosin niin miehillä kuin naisillakin aika kultaa muistot. Kun ei edes oikein muista, millaista työssäolo oli, eivät kai tunnonvaivatkaan liene kovin ankaria.
Jos oli arkinen akankuvatus, viettelyksiä miesten suhteen ei järin paljon ollut. Jos olisi ollut sulokas seksipommi, niin voisi olla tunnolla hankalia haksahduksia kuten toisten sulhojen vokottelua tai jopa avioerojen aiheutusta.
Nykyään puhutaan paljon sitäkin, että monella voi olla huono omatunto, kun he kikkailevat veronmaksun kanssa. Meillä tavallisilla vanhuksilla on harvemmin näitä syntejä mielen päällä. Palkka saatiin enintään kohtuullinen ja verot pidätettiin taulukoitten mukaan. Veroparatiiseista tuskin mitään tiesimme.
Tunnonvaivoja saattaa tulla myös muilta elämänaloilta. Olemmeko osaltamme turmelleet luontoa, koska emme päästöistä silloin nuorempana paljon tienneet? Bensa paloi surutta. Matot pesimme isommin ajattelematta Kukkia-järven laitureilla. Ollaanko siis syyllisiä sinileviin ja muuhun vesien saastumiseen?
Kun yöllä ei saa unta, pohtii usein sitäkin, miten olemme läheisiämme kohdelleet. Olimmeko siskoille ja veljille ystävällisiä silloin ennen ja olemmeko muistaneet heitä myös heidän vanhuudessaan? Ehkä ei elämän ruuhkavuosina ehtinyt tarpeeksi auttaa ikääntyneitä vanhempia.
Jälkikasvu on sentään saanut – paitsi tietysti erinomaisia geenejämme – myös paljon hellyyttä, hoivaa ja monenlaista elämäntaitoa. No joskus on vähän tunnonvaivoja siitäkin, että oli niin paljon muita rientoja silloin, kun he olivat pieniä.
Joitakuita kohtuuttomasti rikkauksia haalineita tulee säälineeksi silloin, kun heidän elämänsä on lopuillaan. Voivat tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että tuli liikaa toisilta riistetyksi ja itselle ahnehdituksi. Heillekin alkaa valjeta, että ei täältä lähtiessään mitään mukaansa saa, edes osakesalkkuaan.
Mymmeli
