Kun me oltiin lapsia, niin joulun odotus oli kivaa. Ei tarvinnut järin paljon kantaa huolta valmisteluista, mutta juhlan tuoma ilo osui kohdalle. Vuodet kuluivat ja usko joulupukkiin alkoi horjua. Sitten tuli palkansaanti-ikä, ja pystyttiin itse olemaan ”pukkina” ostamalla läheisille lahjoja. Koettiin antamisen iloa.
Aikuisuuden kynnyksellä joulusta syntyi sekalaisia paineita. Esimerkiksi neitovuosina se, että pitäisi löytää heila, jonka kanssa voisi mennä tapanintansseihin. Sitten kun oli päässyt naimisiin, päänvaivaa oli siitä, kumman kotiin mennään aattona ja kumman joulupäivänä. Ristiriitoja saattoi syntyä, jos toisen kodissa noudatettiin kristillisiä tapoja ja toisen kotiväki juhli melko maallisesti.
Kun itse oltiin perheellisiä, niin joulusta aiheutui aika lailla työtä. Piti hankkia kuusi ja kynttilöitä sekä jouluvaloja ikkunoihin. Kinkunkin paistamista oli ruvettava opettelemaan. Piti jopa siivota jonkin verran tavallista enemmän. Koska perheessä oli lapsia, niin vanhempien vastuu oli suuri, kun lahjojen hankintakin tuli eteen entistä voimallisemmin.
Sitten ne vuosikymmenet kuluivat, lapset lähtivät kotoa. Lomilla tavattiin ja juhlapyhinä, kuten jouluna. Monissa perheissä tapahtui niin, että tuleva vävy tai miniä käteltiin ensi kerran juuri joulunvierailulla. No se oli siitä hyvä aika, että silloin oltiin ystävällisellä mielellä. Eikä keskitalven hämäryys ollut yhtä armoton kuin kesän kirkas valo. Vävypojan auton pintaviat tai anopin siivouksen vajavaisuus eivät siis kovin selvästi näkyneet.
Kun vuosikymmenet kuluvat, niin koteihin saattaa tulla useampaakin sukupolvea edustavia jouluvieraita. Aika moni ehtii viettää joulua lastenlasten kanssa, jotkut onnelliset lastenlastenlastenkin. (Yhtä mummon siskoa tervehtimässä voi tänä vuonna käydä lapsenlapsen lapsenlapsi, siis viides polvi.)
Jos kaksi- tai kolmekymmenluvulla syntyneitten vanhusten kanssa juhlapyhiä viettävät nämä uuden ajan lapset, niin aina ei täysin ymmärretä toisiaan. Yritystä kuitenkin on, ja harvoin syntyy isompia riitoja. Taas otetaan käyttöön joulumieli: hyvä, lämmin, hellä.
Meidän ikäluokilla juhlanvietto vävyjen ja miniöitten kanssa on sujunut yleensä kohtuullisesti, kun kaikki ollaan pääasiassa näitä tavallisia suomalaisia. Vaan nyt nuoret ovat kovin kansainvälisiä. Voidaan tuoda sukuun puoliso, jonka kanssa mummolla ja vaarilla ei ole yhteistä kieltä. Meitä seuraava sukupolvi on jo enempi maailmaa nähnyttä ja kielitaitoisempaa. Mutta silti voi olla asioita, joissa ei synkkaa anopilla ja miniällä tai apella ja vävyllä. Juhlapöydässä voi istua henkilö, jonka uskontoon ei kuulu joulu eikä ruokavalioon kinkku.
Joskus jouluvieraat saavat parissa päivässä tarpeekseen mummolan sapuskoista. Alkavat hinkua viimeistään tapaninpäivänä Liekkiin syömään pitsaa tai muuta nykyaikaan sopivaa. Taas jäi ylijäämäruokaa! Täytyy oikein miettiä, olisiko lähipiirissä joku jouluherkkuja vaille jäänyt, jolle ne maistuisivat.
Saattaa olla meidänkin kylässä niitä, jotka jouluna kokevat itsensä ulkopuolisiksi ja osattomiksi. Samaan aikaan pääosa väestä ostelee paljon lahjoja ja herkuttelee sekä tuhlaa surutta energiaa loistokkaaseen juhlavalaistukseen. Vaan eikös meillä ole kuitenkin jouluna maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto?
Mymmeli
