Hämeen järviseutu hakee osaansa turistivirrasta

Tuore sydänhämäläislähtöinen matkailukonsepti Tavastia Lakeland sai kevättalvella ympärilleen kehittämisyhdistyksen. Hämeenlinna–Valkeakoski–Tampere -akselin sekä Päijänteen välistä järvialuetta markkinoitiin viime perjantaista sunnuntaihin niin sanotuilla Supermessuilla Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Pirkkahallissa.

– Tavastia Lakelandin voi sanoa syntyneen jatkeena Luopioisten Yrittäjien taannoin pyörittämälle Kukkia maailmalle -hankkeelle. Isompaa kokonaisuutta on helpompi saada näkyville kuin pelkkää pientä Kukkiaa, Tavastia Lakeland ry:n puheenjohtaja ja Luopioisten Yrittäjien toiminnanjohtaja Seppo Kääriäinen sanoo.

Hämeen järviseutu on jäänyt monessa mielessä matkailun kehittämisen valtavirtojen ulkopuolelle. Alue on kuitenkin luonnollinen osa sitä Järvi-Suomea, jonka avulla koko maatakin markkinoidaan.

– Olemme hieman pudonneet siihen maakuntien väliin. On kehitettävä Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen välistä yhteistyötä. Yhdistyksen jäseniksi toivomme jatkossa runsaasti kuntia, matkanjärjestäjiä, kyläyhdistyksiä ja muita vastaavia tahoja.

Tavastia Lakeland tuo nettisivuillaan esille muun muassa alueen nähtävyyksiä, näköalapaikkoja, luonto- ja kulttuurikohteita sekä aktiivisia kyliä ja taajamia. Kohteet esitetään yhtenäisenä koko alueen kattavana verkkona, josta turistien soisi kiinnostuvan.

– Täältä on yhtenäinen vesireitti Päijänteelle asti. Alueella ovat lisäksi muun muassa Isojärven ja Päijänteen kansallispuistot sekä Evon ja Laipanmaan upeat retkeilyalueet, Kääriäinen painottaa.

Hänen mukaansa tähtäimessä on nimenomaan luontomatkailu.

– Ei se mikään ainutkertainen painopiste ole, mutta täällä siihen on todella hienot mahdollisuudet.

Kääriäisen mukaan esimerkiksi Padasjoen kunta on jo ilmaissut halunsa olla mukana pienten järvien alueen nostamisessa näkyville, vaikka Päijänteellä on oma roolinsa kunnan markkinoinnissa.

 

Teatteria ja automobiileja

Pirkkahallissa pidettyjen Supermessujen näyttävimmäksi osaksi kohosi juuri kotimaan matkailuun keskittynyt osuus, joka täytti yhden kokonaisen hallirakennuksen. Sydän-Hämeestä oli esillä muutakin kuin Tavastia Lakeland. Pälkäneen ja Kangasalan kunnat tekivät itseään tykö. Lisäksi muun muassa kangasalalainen Ramppi-Teatteri oli pystyttänyt oman markkinointipisteensä.

– Kesäkuun puolivälin jälkeen Kangasalan kesäteatterissa tulee ensi-iltaan Aulis Aarnion käsikirjoittama ja Tapani Kalliomäen ohjaama esitys Taivas täynnä purppuraa, Ramppi-aktiivi Maarit Stålhammar kertoi.

Vehoniemen Automuseon sielu Leila Suutarinen puolestaan jakoi markkinointimielessä valtavan määrän herkullisia jäätelöitä. Samalla hän muistutti messukävijöitä museon osittain vaihtuneesta näyttelykalustosta, kesäajan motoristikahvilailloista sekä 13.5. järjestettävästä Kangasala Classic Car II -ajosta.