Orvoilla liito-oravan poikasilla on pesä irtohupun sisällä. Siellä kolmikko köllii lämpimässä jyrsijävillan sisällä. Vain reilun 20 gramman painoiset poikaset tulivat eläinsuojeluneuvoja Hanna Al-Saedin (ent. Heino) hoiviin viime keskiviikkona, ja sen jälkeen neuvoja on hoivannut eläinpienokaisia vuorokaudet läpeensä. Käytännössä se tarkoittaa poikasten syöttämistä eläinlääkäriltä saatavalla nisäkäsmaidolla parin tunnin välein. Perjantaina pienimmälläkin on painoa yli 32 grammaa ja kolmesta silmäparista kahdet ovat jo kokonaan auki. Ja millaiset silmät! Jos lie normioravallakin isot silmät, niin liitäjällä ne vasta suuret ovat. Al-Saedi pujottaa kätensä villan sekaan ja ottaa pienen, harmaan, räpistelevän karvasykerön syötettäväkseen.
– Alkuun yritin pitää kumihanskoja kädessä, mutta siitä ei tullut mitään. Pitää tuntea suun rakenteet ja miten maito menee suuhun, ettei vahingossa tukehduta poikasta, Al-Saedi sanoo ja sujauttaa muoviruiskun pään pikkuruiseen suuhun.
Karvakäärö rellottaa selällään hoitajan kädessä. Kuono tutisee ja kuuluu pientä suhinaa, kun imu vetää elämännestettä nälkäiseen vatsaan.
Al-Saedi on keksinyt tuleville liitäjille lennokkaat nimet: Vinka, Hornet ja Draken. Lentoon karvahännät pääsivät aivan liian aikaisin ja ilman opetusta. Kävi nimittäin niin, että kaukajärveläisen talon pihassa oli ontosta puunrungosta tehty linnunpönttö. Talonväki oli kyllä huomannut rauhoitetun asukkaan, mutta poikasista heillä ei ollut aavistustakaan ennen kuin pahin tapahtui. Pöntöstä putosi pohja ja poikaset maahan. Siinäpä sitten ihmettelemään mitä luontokappaleille pitäisi tehdä, kun emoa ei näy, ei kuulu. Kissatkin vaanivat kulmilla.
– Soiteltiin ja päätettiin, että hanskat kädessä pohja paikalleen ja pennut pesään odottamaan, josko emo kuitenkin palaisi.
Pesä oli illan tarkkailussa, mutta poikaset jäivät oman onnensa nojaan seuraavaan aamuun. Silloin alkoi olla jo hätä emon katoamisen lisäksi ruuasta. Edellisestä ruokkimisesta kun ei ollut tietoa.
– Tiesin heti, että tästä nousee haloo. Ovathan nämä sentään eläimiä, jotka siirtävät moottoriteitä ja ratikoita. Avit ja evirat piti soitella, että mitä näille tehdään, mutta kukaan ei oikein tiennyt, eläinsuojeluneuvoja kuvaa neuvonpitoa ja median yhteydenottoja.
Al-Saedilla on kokemusta oravanpoikasten ruokkimisesta, mutta pienempien nisäkkäiden elintavoista ei ollut tarkkaa käsitystä. Poikasten ruokkimiseksi piti saada nopeasti reseptimaidot eläinlääkäriltä. Lopulta Aluehallintovirastosta selvisi, että emon hylkäämän luonnonvaraisen ja rauhoitetun eläimen hoitamiseksi täytyy anoa poikkeuslupa, joka onneksi heltisi samoin tein.
Vastuu painaa
Kun yksi masu täyttyy, on seuraavan vuoro. Heikoin poikanen Vinka pujautetaan punnituksen kautta lepäämään, mutta Hornet räpistelee pitkien kynsiensä avulla puseroa pitkin hoitajansa niskaan. Tärkeiden taitojen ennakkoharjoittelua sekin.
Kun emo vauhdittaa aineenvaihduntaa poikasia nuolemalla, stimuloi Al-Saedi poikasten vatsanahkaa lämpimällä ja kostealla vanulapulla. Palkkioksi silittelystä Draken pusertaa ulos nuppineulan päätä pienemmän papanan. Pikku hiljaa reilun viikon ikäiset poikaset alkavat virtsata ja ulostaa omin avuin. Niillä on vielä pitkä matka luontoon harjoittelemaan lajityypillisiä taitoja.
Rauhoitetun eläimen vapauttaminen luontoon täytyy harkita tarkoin. Tulevalla reviirillä pitää olla sopivaa ravintoa, eikä vihollisiakaan saisi olla liian lähellä, muuten koko työ menee hukkaan, eläinsuojeluneuvoja pohtii.
– Puhelimet ja sähköpostit käyvät kuumina, jotta liito-oraville saadaan oikea hoito ja sopiva vapautuspaikka. Kohta täytyy ruveta etsimään sopivaa kiinteää ravintoa. Nyt keskityn vain siihen, että saan pidettyä poikaset elossa, Al-Saedi toteaa vähän pöllämystyneenä katkonaisista yöunista.
Kommentointi on suljettu.