Kirjailija Anneli Kanto nauratti Rivien välistä -kirjallisuustapahtuman yleisöä lauantaina Kangasalan kirjastossa, kun häneltä kysyttiin, mikä sai hänet innostumaan historiallisesta romaanista.
– Ufot varmaan on laittaneet minulle mikrosirun päähän, Kanto vastasi.
Hän totesi, että historiallinen romaani on kaikista hänen kokeilemistaan kirjallisuuden lajeista ylivoimaisesti työläin. Jokainen teos vaatii valtavan määrän taustatyötä, arkistojen penkomista ja tutkimista. On vaikea keksiä järkevää selitystä, miksi sellaiseen ryhtyy aina uudestaan.
– Kai se on jonkinlainen halu selvittää itselleen, mitä historiassa on tapahtunut, Kanto arveli.
Joka tapauksessa romaanin kirjoittaminen on hänen mukaansa niin iso urakka, ettei siihen voi ryhtyä, jos ei ole aiheesta palavasti kiinnostunut.
Vuonna 1950 syntynyt Kanto on tamperelainen mutta omien sanojensa mukaan etninen ilmajokelainen, koska hänen molemmat vanhempansa ovat sieltä kotoisin. Hän osaa kirjoittaa sekä tamperelaista että ilmajokista puheenpartta ja hyödyntää mehevästi taitoaan erityisesti tänä vuonna ilmestyneessä Lahtarit -romaanissaan, joka kertoo valkoisista rivimiehistä vuoden 1918 sodassa.
Mutta Anneli Kannon tuotantoon mahtuu paljon muutakin kuin historiaa. Ilmaisultaan hersyvä Kanto on suosittu puhuja, joka osaa valloittaa kaikenikäiset yleisöt.
Villien Virtasten kanssa Kiinaan
Monissa lapsiperheissä Anneli Kanto tunnetaan parhaiten Viisi villiä Virtasta -kuvakirjoistan. Lasten arkipäivää ja tunne-elämän myrskyjä käsittelevät hauskat ja helppolukuiset kirjat ovat lasten suosikkeja, mutta äskettäin selvisi, että ne sopivat myös opetusmateriaaliksi pekingiläiseen yliopistoon.
Kun kohtelias kutsu Kiinasta pulpahti sähköpostiin, Kanto luuli sitä ensin huijausviestiksi. Kirjailijat saavat toki silloin tällöin kutsuja vieraisiin maihin ja akatemioihin puhumaan, mutta miten kiinalainen yliopisto-opetus ja villit Virtaset sopisivat yhteen?
Mutta totta se oli – Kantoa kirjailijavierailulle odottavat korkeakoulutettavat ovat suomen kielen opiskelijoita, joille kuvakirjojen kieli on tarpeeksi helppoa. Kanto lähtee Virtasineen pitämään heille työpajaa.
– Lastenkirjat eivät ole yhtään helpompia kirjoittaa kuin aikuisten, mutta ne ovat nopeampia. Siksi teen niitä aina romaanien välissä, Kanto kertoi.
Hän on kirjoittanut myös omakohtaisista kokemuksistaan, vaikka ennen vannoi, ettei koskaan kirjoittaisi riviäkään itsestään. Oman äidin viimeinen, vakava sairaus oli kuitenkin niin raju kokemus, että se suorastaan pakotti sanat paperille.
Vuonna 2013 ilmestynyt Pala palalta pois (2013) kertoo Alzheimer-potilaan ja hänen omaisensa elämästä parantumattoman muistisairauden hallitsemina. Siinä Kanto kertoo kaunistelematta omat kokemuksensa siitä, millaista oli menettää rakas läheinen sairaudelle, joka leikkaa koko persoonallisuuden pois julmasti pala kerrallaan. Anneli Kanto tunnetaan muun ohessa myös näytelmien ja tv-draamojen kirjoittajana, ja Pala palalta pois -teoksesta on olemassa myös näytelmäversio.
– Pelkäsin vähän, miten ihmiset reagoivat, kun siinä on niin kaunistelemattomia juttuja. Mutta tämä sairaus on niin rankka, että vain sen lähellä eläneet voivat ymmärtää. Aina joku sanoo, että kamalia tarinoita mutta minun ovat vielä kamalampia, Kanto kertoi.
Kun Suomi repesi
Anneli Kannon historiallisissa romaaneissa elämä tuntuu iholla, maistuu ja haisee. Eikä vain elämä vaan myös tarvittaessa veri, saasta, palava liha. Hän sanoo itsekin kirjoittavansa ronskisti ja lisää, että jos romaaneja kirjoittaessa olisi ajatellut enemmän levikkiä, olisi pitänyt kirjoittaa viihteellisemmin, lisätä rakkautta ja romanttisia juonenkulkuja.
– Mutta minkäs sitä itselleen voi.
Kanto yrittää kirjoittaessaan tavoittaa menneen ajan arjen maun niin vahvasti kuin mahdollista riippumatta siitä, millä vuosisadalla hän milloinkin liikkuu. Sisältäpäin hänen henkilönsä ovat vain ihmisiä, samanlaisia ajasta aikaan. Kannon perusajatus on, että ihmisten erotteleminen, leimaava kielenkäyttö, vihapuhe ja vihan oikeutukseen uskominen ovat konfliktien perussyynä. Käytäntö on todistanut, että niillä mennään pitkälle.
Kanto tunnetaan parhaiten niistä kirjoistaan, joissa vasta itsenäistynyt Suomi repeää kahtia ja haavat alkavat vuotaa loputtoman tuntuisesti. Hän toteaa, että aihe ei voi olla kiinnostamatta.
– Niin lyhyt sota ja niin raskaat jäljet, että vielä sadan vuoden kuluttua niitä perataan.
Ilmajokelaisten valkoisten nuorukaisten sotaretkestä kertova Lahtarit -romaani ja vuonna 2008 ilmestynyt Valkeakosken punaisia naiskaartilaisia kuvaava Veriruusut saivat rinnalleen vuoden 1918 sodasta kertovan tarinan Helsingistä, kun Kannon tuorein näytelmä Erottaja 1917-18 sai kantaesityksensä runsas viikko sitten Teatteri Avoimissa Ovissa Helsingissä.
Käsikirjoitus on syntynyt yhteistyössä ohjaaja Heini Tolan kanssa, ja tarina punaisena aktiivina tuomion saaneesta piika Ida Redsvenistä perustuu todellisiin tapahtumiin.
Seuraavat Rivien välistä -kirjailijatapaamiset järjestetään 21. lokakuuta, jolloin vierailijana on kirjailija Anni Kytömäki, ja 18. marraskuuta, jolloin tavataan historiantutkija Ville Kivimäki. Paikkana on Kangasalan pääkirjaston kahvila-lehtisali. Tapahtumat järstevät yhteistyössä Valkeakoski-opisto ja Kangasalan kirjasto.
