Nyt se selvisi!

Kunnanjohtaja selitti aikanaan kaupunkiperusteluissaan, että Kangasala on jo oikeastaan kaupunki, joten siksi pitää muuttaa nimityskin. Me jäimme ihmettelemään, että missä se de facto kaupunki on, kun tavallinen kuntalainen ei sitä näe.

Mutta nythän se selvisi: Aamulehdessä ihan kaksi pormestaria kertoi että nostokurjethan ne kaupungin tekevät! Siitähän näissä kirkonkylän rakentamisissa on ollut kyse: saadaan Kangasala näyttämään kaupungilta edes hetkellisesti. Näillä perustein ei sitten olekaan väliä rakennetaanko sinne mihin on tarve, ja sitä mihin on tarve.

Valitettavasti vain, sitten kun rakentaminen loppuu, näyttää Kangasala edelleen omalta itseltään eli maaseututaajamalta. Ainakin toivottavasti.

Toinen vaihtoehto on aavekaupunki, kun kaikki uudisrakennukset jäävät tyhjilleen. Pelkkä kaupungiksi ryhtyminen ei asuntoja ja liiketiloja täytä.

”Ei meistä kaupunkilaisia” -aloitteiden käsittelyä odottelemme edelleen – vaikka ennakkotieto antoi toista ymmärtää – ja toivoa sopii, että uusi valtuusto miettii tarkkaan onko kaupungiksi muuttumisen eduista ja haitoista riittävästi tietoa. Vai olisiko syytä kuitenkin vielä tutkia asiaa ihan kunnolla ja myös kysyä kaikkien kuntalaisten kanta muutokseen.

Terttu Koivisto