Maa- ja kotitalousnaiset ryhtyivät kalenteritytöiksi

Irmeli Lamberg kehuu maa- ja kotitalousnaisia hyvähenkiseksi ja aikaansaavaksi porukaksi, joka keksii aina uutta.
Naisia Kukkialla – NaKu-kalenteri tulee myyntiin Pimmeemmän kaupan illassa. Kalenterityttöinä toimivat maa- ja kotitalousnaiset.

Pytingin kahvilaa perjantaisessa Pimmeemmän kaupan illassa pitävät Kukkian maa- ja kotitalousnaiset tuovat myyntiin myös syksyn tapahtumalippuja. Kaupan on lippuja 11. marraskuuta Rautahovissa vietettäviin Juha Hurmeen ja Taideyliopiston näyttelijäopiskelijoiden Suomi 100 000 -iltamiin sekä 9. joulukuuta järjestettäviin Kekri-illallisiin.

Mutta varsinainen vetonaula on juuri painosta saatu Naisia Kukkialla – NaKu-kalenteri. Seinäkalenterin sivuilla Kukkian maisemissa poseeraa 12 maa- ja kotitalousnaisten jäsentä.

– Aivan kaikki eivät päässeet kalenteritytöksi omalle kuukaudelleen, mutta yhteiskuvassa olemme mekin, kalenterin puuhanaisiin kuulunut Irmeli Lamberg sanoo.

NaKu-kalenteri syntyi maa- ja kotitalousnaisille tyypillisellä tavalla; joku keksi hulvattoman idean, ja muut innostuivat saman tien.

– Melkein joka mimmi oli valmis mukaan, Lamberg kehuu.

Maa- ja kotitalousnaiset saivat Seppo Kääriäiseltä apua sekä kuvauksiin että kalenteriosuuden tekoon. Kylän puuhamies teki ison etukäteisurakan ja keräsi kalenteriin tulevan vuoden tärkeimmät tapahtumat Kukkian kylistä. Tämä vähentää osaltaan kiusallisia päällekkäisyyksiä, sillä seinältä näkee, mitä suunniteltuna tapahtumapäivänä muualla järjestetään.

Kalenterissa myös vuorovaikutteinen ulottuvuus: kalenterikuvien mieleen nostattamia lauluja voi kerätä takasivulta löytyvään kilpailulomakkeeseen, jonka palauttaneet osallistuvat arvontaan.

– Näistä kalenterin lauluistahan voitaisiin koota vaikka konsertti, Lamberg jalostaa ideaa eteenpäin.

Irmeli Lamberg kehuu maa- ja kotitalousnaisia hyvähenkiseksi ja aikaansaavaksi porukaksi, joka keksii aina uutta.