Isäni oli syntynyt 1911 Peltosalmella. Eeva-mummo ei kyennyt yksinhuoltajana elättämään kaikkia poikiaan ja niinpä isäni ja hänen nuorempi Arvi-veljensä myytiin huutolaisiksi jo itsenäistyneessä Suomessa. Järjestelmä lakkautettiin virallisesti 1923 voimaan tulleen köyhäinhoitolain myötä. Tästä huolimatta viranomaiset järjestivät huutokauppoja vielä 1930-luvulla, sillä lakia ei juuri valvottu.
Viimeisen kerran tiedetään lapsia myydyn varmuudella 1935. Huutolaisia kohdeltiin etenkin maaseutuolosuhteissa julmasti jopa orjuuteen verrattavissa olosuhteissa. He joutuivat raatamaan talon töissä, eikä pahoinpitelyiltäkään vältytty.
En tiedä paljoakaan isäni ja setäni huutolaisajoista. Minulle on kerrottu, etteivät olot heillä kaikista huonoimmasta päästä olleet, sillä pienessä savolaisessa kyläyhteisössä kaikki tunsivat toisensa. Koti-ikävä kuitenkin vaivasi pieniä miehiä aivan mahdottomasti. Arvi-setä kuului ainakin kerran kipaisseen talvella iltahämärissä paljain jaloin muutaman kilometrin matkan äitinsä luo.
Vuosina 1886–1868 tappoivat suuret nälkävuodet kymmenesosan suomalaisista. Siihen hätään ei apua saatu oikeastaan mistään.
Maassa vallitsi usean vuoden ajan poikkeuksellinen sää. Talvet eivät meinanneet loppua millään, järvet etelässäkin sulivat vasta kesäkuussa. Sitten koittivat hirmuiset helteet muutamaksi viikoksi.
Huonot kylvöt vei halla elokuussa ja lumi satoi syyskuussa. Väestö eli maataloudesta ja sitä kautta viljasta.
Vuonna 1917 saavutettiin itsenäisyys. Siinä yhteydessä mietittävää lienee riittänyt aivan kaikissa asioissa.
Suomi oli pitkälti riippuvainen tuontiviljasta. Venäjä romahti ja sitä myötä tuonti sieltä hiipui. Leipään piti jossakin panna taas petäjäistä. Kun yhtälöön lisätään vielä huonot sadot, nälkä vaivasi itsenäistä kansaa suuressa osassa valtakuntaa 1917–1918.
Esimerkkinä kerrottakoon tositarina asikkalalaisesta maanviljelijästä, joka olisi myynyt muutaman viljakuorman Helsingin pitäjän Malmille, mutta oman kunnan päättäjät kielsivät kaupanteon varmistaakseen edes jollakin tavalla lähitienoiden ruokahuollon.
1930-luvulla alettiin valmistella uutta lakia kouluruokailuun liittyen. Eduskunta määräsi 1943 kaikki kansakoulut tarjoamaan oppilailleen lämpimän lounaan ilmaiseksi vuoteen 1948 mennessä. Siis 70 vuotta sitten.
Oppikouluissa ruuasta maksettiin. Itse kävin lukion 1971–1974 Laihialla. Asuin yksin kohtalaisen vaatimattomissa olosuhteissa kärsimättä kuitenkaan puutetta yhtään mistään. Koululounas maksoi 40 penniä päivässä. Hyvää ravitsevaa evästä jälkiruuan kera mitättömään hintaan. Maistui aina. Norttiaskin muuten sai tuolloin noin neljällä ja puolella markalla.
1977 oli siirrytty koko maassa peruskoulujärjestelmään, jolloin viimeistään myös lukioissa ja ammattikouluissa alettiin tarjoilla maksuton lämmin lounas.
Helsingin Sanomat kirjoitti 3.11.2017 pääkaupunkiseudun kouluruokailusta. Vuosittain toista miljoonaa annosta lentää roskiin, kun ateriat eivät maistu nykyisille lapsille ja nuorille. Samalla valuu yli kaksi miljoonaa veroeuroa koulujen jäteastioihin. Varsinkin varttuneempien koululaisten opinahjojen ympäristöissä sijaitsevat pikaruokapaikat täyttyvät lounasaikoihin.
Lehti palasi asiaan pääkirjoituksessaan 11.11.2017. Kaiken kaikkiaan syömäkelpoista ruokaa päätyy Suomessa roskiin tai biojätteisiin arviolta 400 miljoonaa kiloa vuodessa. Hävikin hinnaksi räknätään noin 500 miljoonaa euroa.
Ruoan tuotanto, kuljetus ja valmistus kuluttavat paljon energiaa sekä aiheuttavat merkittäviä päästöjä ympäristöön. Luonnonvarakeskus arvioi suomalaisista kotitalouksista jätteisiin päätyvän ruuan ilmastovaikutukset seuraavasti. 100 000 henkilöautoa saa aikaiseksi samanlaiset saasteet yhden vuoden aikana valtakuntamme alueella.
Oman vähäisen hävettävän lukunsa tähän tarinaan kirjoittavat laivaristeilyjen buffet-pöytien rohmuajat. Monelle lautasella kasataan herkkuja älyttömästi ja vähintään puolet päätyy monen mutkan kautta takaisin rannan roskalaatikoihin.
Kauppojen ruokahävikkiin kiinnitetään entistä enemmän huomiota. Viimeisen myyntipäivän alennukset houkuttelevat järkeviä kansalaisia. Jossakin evästä jaetaan ulos ilmaiseksi.
Ruokajonoja ei pitäisi nyky-yhteiskunnassa kiemurrella enää missään. Hyvä, kun vapaaehtoisia niihin annostelutöihin piisaa ja samoin lahjoittajia. Hävikkiruokaravintoloitakin perustetaan ja annoksia myydään edullisesti.
Omat nyt aikuiset poikamme söivät poikkeuksetta juuri sitä ruokaa, mitä äiti pöytään nosteli. Ja silmämääräisesti arvioiden mahdottoman hyvällä halulla.
Into ei näytä laantuneen vieläkään, kun saman pöydän ääreen asetutaan. Ilolla sitä seuraan. Eivätkä nuo nirsoile miniätkään.
Meinasin kantaa isän titteliä hautaan saakka. Merkkipäivää vietettiin taas 12.11. Saan aina marraskuun toisena sunnuntaina kuoriperunoita ja läskisoossia sekä raskaasti voideltua sataprosenttista ruisleipää. Minä en tiedä parempaa ruokaa.
