Kunto kasvaa suomalaisella sisulla

Hyvä me! 2 B-luokan liikuntakortit alkavat olla täynnä.

Kostian koululla on opeteltu suomalaista sisukkuutta syksyn ajan, kun koululaiset ovat keränneet suorituksia liikuntakortteihinsa. Suomen juhlavuodelle sopivasti jokainen oppilas tähtää tasan sataan liikuntamerkintään.

– Minä olen käynyt juoksemassa koiriemme kanssa, 2 B-luokan Ninni Tikka mainitsee.

– Minä olen pelannut sählyä, Fiona Rauhamäki niin ikään 2 B-luokalta jatkaa.

Saman luokan Lauri Hölsä on kävellyt ja Aleksi Kouhia pelannut sählyä. Roope Jaakkola on sählyn ja kävelyn lisäksi pelannut lentopalloa ja jalkapalloa sekä käynyt juoksemassa ja hyppäämässä pituutta. Luokan liikuntakortteihin on kertynyt merkintöjä myös esimerkiksi koripallosta, ratsastuksesta ja pyöräilystä.

– Mukaan on hyväksytty myös hyötyliikuntaa: siivoamista tai vaikkapa marjametsässä käymistä. Koulumatkat ja koulun liikuntatunnit on sen sijaan rajattu kampanjan ulkopuolelle. Yhden päivän aikana on saanut kerätä enintään kolme suoritusta, 2 B-luokan opettaja Hanna Al-Saedi lisää.

Yhteen suoritukseen on ensimmäisen ja toisen luokan oppilailta edellytetty 20 minuutin liikkumista. Kolmas- ja neljäsluokkalaiset ovat yhtä merkintää varten liikkuneet 10 minuuttia pidempään, ja viides- ja kuudesluokkalaiset ovat saaneet yhden suoritusmerkinnän 40 minuutin liikunnasta.

– Koko koulu – jokainen luokka ja myös henkilökunnan jäsenet – on ollut innolla mukana liikkumassa, mikä on tosi hienoa, Al-Saedi kiittelee.

Esimerkiksi 2B-luokan liikuntapotti on kasvanut syksyn aikana melko muhkeaksi: kun kaikki luokan 17 oppilasta ovat keränneet liikuntakorttinsa täyteen, luokka on liikkunut kaikkiaan 567 tuntia eli yhteensä reilut 23 päivää.

– Liikuntasuoritusten kerääminen oli kivaa, eikä yhtään raskasta, Kostian koulun 2 B-luokan oppilas Ninni Tikka tuumaa.
Hanna Al-Saedi kyselee lapsilta, kuinka monta tuntia liikuntaa luokalle kertyi liikuntakampanjan aikana.

Haasteita muillekin

Sata liikuntasuoritusta kokoon saaneet oppilaat palkitaan kunniakirjoin ja sini-valkoisin mitalein joulun alla koulun yhteisessä tilaisuudessa. Valtaosa koulun oppilaista saanee liikuntakorttinsa täyteen.

– Lapsille konkreettisen kiitoksen saaminen on toki tärkeää, mutta vielä tärkeämpää on saada lapset liikkeelle ja liikkumaan. Nykyisin lapset kun eivät tahdo liikkua niin paljon kuin aikaisemmin, Sata liikuntasuoritusta -kampanjan ideoinut Al-Saedi miettii.

Al-Saedi on vetänyt samantapaisia liikkumiseen kannustavia projekteja aiemminkin. Oppilaat ovat joskus keränneet palasia ”liikuntapizzaan”, toisinaan on liikuttu vuodenaikaan sidottujen teemojen avulla.

– On tärkeää korostaa lapsille, että työnteko palkitaan: Aina nopein aika, isoimmat metrimäärät tai tehdyt maalit eivät olekaan niitä ratkaisevia juttuja.

Kostian koulu on haastanut liikuntakampanjaan mukaan muutkin pälkäneläiskoulut. Suunnitelmissa on haastaa mukaan myös Pälkäneen kunnanvaltuusto.

– Lapset voisivat sitten palkita ne valtuuston jäsenet, jotka saavat omat korttinsa täyteen, Al-Saedi suunnittelee.