”Maailma on muuttunut, onneksemme”

Rankkimäessä sata vuotta sitten ammuttujen nimet on ikuistettu muistomerkkiin.
Reijo Kahelin puhui muistomerkin paljastustilaisuudessa.

Perjantaina 25. toukokuuta tuli kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun Luopioisten Rankkimäessä ammuttiin sisällissodan loppuvaiheessa neljä luopioislaista punakaartilaista ilman oikeudenkäyntiä. Tapahtumapaikalla paljastettiin perjantaina muistolaatta, johon on kirjoitettu kuolleiden nimet.

Rankkimäessä puhunut Reijo Kahelin toi esille sisällissodan vaiettuja tarinoita, joista ei nykypäivänä enää vaiettaisi.

– Maailma on muuttunut, onneksemme, Kahelin totesi sotarikosten käsittelystä.

Hänen mielestään maailma tarvitsee lisää muutosta. Kahelin nosti esille ihmisten kokeman epäoikeudenmukaisuuden, joka näkyy edelleen samoissa perusarvoissa, joiden puolesta taisteltiin jo sata vuotta sitten.

– Tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, ihmisoikeudet, vapaus, koulutus, riittävä ruoka ja oikeus työhön ovat ihanteita, joiden arvo ei ole hävinnyt minnekään. Ne ihanteet eivät tule koskaan kuolemaan.

Perttu Pohjanperä ja Riitta Mukkulainen laskivat kukat muistomerkille.

Kahelin painotti puheessaan sovinnon merkitystä ja sitä, kuinka se vaatii puoluerajat ylittävää yhteistyötä ja ymmärrystä. Hän kehotti hylkäämään vihan ja hyväksymään erilaisuuden sekä toimimaan jo sisällissodassa tavoiteltujen ihanteiden puolesta.

– Me kunnioitamme Frans Arvid Fransinpoika Helmisen, Kalle Wilhelmiinanpoika Järvisen, Kalle Heikinpoika Käenniemen ja Kalle Heikinpoika Mattilan muistoa Luopioisten seuratalolla tänään avattavan näyttelyn teemalla ”1918 muistoissa elää – toistua ei koskaan enää saa”. Lupaamme tehdä kaikkemme, että toistoa ei todellakaan tule.

Viikonlopun ajan Luopioisten Seuratalolla oli esillä paikallisen vasemmistoväen  kokoama näyttely vuoden 1918-tapahtumista paikkakunnalla, kirjeitä, kortteja, valokuvia ja muistitietoon pohjaavia tarinoita ihmiskohtaloista.

1918 muistoissa elää – toistua ei koskaan enää saa -näyttelty esitteli sadan vuoden takaista aikaa Seuratalolla.