Muistan lapsuudesta, kuinka meidät lapset komennettiin heinäkuun lopulla marjaan. Ahomansikat oli jo poimittu tienvieriltä ja mansikkamaidot juotu, mutta äidin mielestä mustikkaa pitäisi myös saada.
Minulta usein kysytään, millainen marjasato mahtaa olla tänä kesänä, tuleeko mustikkaa ja mihin? Eihän kukaan marjapaikkojaan toiselle ilmoita, se lienee perinnäistapa, mutta neuvoja voi aina antaa. Lapsena kipaistiin lähimetsään ja palattiin pian tuomaan uutista: ei ole mustikoita tänä vuonna. Enemmänhän se oli sitä, ettei haluttu rymytä marjojen perässä hiostavassa hyttysiä täynnä olevassa metsässä. Mustikoita kyllä olisi
löytynyt. Niin tänäkin vuonna.
Kuivuus on aiheuttanut sen, että marjat jäävät helposti pieniksi ja ovat kovasti kiinni varressa. Nyt kannattaakin mennä kosteille paikoille, korven reunoihin, hakkuiden syrjäisiin painanteisiin. Yllättäen olen löytänyt marjoja myös mäkien päältä, silloinkin kosteista varjoisista kohdista. Mustikkaa siis on ja sehän on viime vuosina todettu vallan mahdottoman terveelliseksi ja parantavaksi marjaksi. Kun sen vielä itse noukkii puhtaasta suomalaisesta metsästä, niin mikä sen parempaa.
Tuntuu kuitenkin, että marjastus on jäänyt iäkkäämpien naisten harrastukseksi. Miksi näin? Kyllähän se marja kaikille maistuu. Taitaa olla kiireiden varjolla luotua viitseliäisyyden puutetta. No, ei pidä ketään asiasta syyllistää, mutta nyt kannattaa mustikkaan mennä, vaikka vain piirakkamarjat poimimaan. Tuoreenahan ne ovat parhaimpia.
Vadelma on myös näinä päivinä kypsynyt poimittavaksi ja niitä tuntuu tänä vuonna olevan hakuuaukeat pullollaan. Näistä aukoista on siis jotain hyötyäkin. Tosin niillä rymyäminen ei ole kaikkein mukavinta puuhaa. Mutta ne marjat, voiko vadelmaa parempaa luonnosta enää löytää? Voi, ja se on tietenkin hilla.
Lappiin on kuuleman mukaan tulossa huono hillavuosi. Itse kolusin muutamat lähisuot täällä etelässä ja yllätykseksi kuivuudesta huolimatta hillaa löytyi ja ihan noukittavaksi saakka. Joku muukin oli paikat löytänyt, sillä jäljet johtivat mättäältä mättäälle samassa tahdissa kuin omanikin. Riitti sieltä minullekin, mutta mielessä pyöri raadollinen ajatus raakana poimimisesta. Raa’asta marjasta ei saa kunnollista, mutta jos et poimi, vie joku sen kumminkin ennen sinua. En silti suosittele raakojen marjojen poimimista.
Satoisin marja lienee kuitenkin puolukka. Siitä ei vielä osaa sanoa kovinkaan paljon. Vanhoilla tutuilla paikoilla on raakileita, mutta ei samalla tavalla kuin ennen. Kuivuus verottaa puolukkaa eniten. Nyt kannattaakin katsella näitä marjoja uusilta paikoilta, olisiko nyt suopuolukoiden vuoro, kun kuivat kankaat pölisevät. Aika näyttää, mutta ainakin täällä vähän syrjemmässä tätäkin marjaa näyttää tulevan talvisäilöön poimittavaksi asti.
Nyt kannattaa mennä metsään, kierrellä ja etsiä, noukkia ja nauttia. Annetaan niiden hyttysten elellä siellä omaa elämäänsä eikä välitetä pienistä inisijöistä. Otetaan vitamiinit talteen talvea varten.
Tuomo Kuitunen
