Vehjemies selvittää: Kuurouttaako lasten melskaaminen?

Hei Vehjemies,

taloyhtiömme yhteisillä piha-alueilla liikkuu paljon lapsia. He meluavat paljon, välillä (aika useinkin) häiritsevän kovalla äänellä – eli kesälläkin kirkuivat välillä kesken leikkien yhtäkkiä niin, että pelästynyt kissamme ampaisi pihasta karkuteille eikä isäntä saanut otettua torkkujaan pihakeinussa.

Tuli vaan mieleeni, miten esimerkiksi päiväkodeissa pärjätään ilman kuulonsuojaimia? Valvotaanko melutasoja siellä jotenkin? Jos lapset eivät tee hulluksi, tekevätkö he kuuroksi?

Sisätiloissa paossa

 

Päiväkotien melutason tiedetään olevan korkea ja ylittävän suositukset. Melusta aiheutuu runsaasti terveysongelmia: kuulon alentumista, stressiä, ääniongelmia ja myös keskittymisen ja oppimisen vaikeutumista. Päiväkotien työntekijöillä on runsaasti kuulon alentumista ja tinnitusta, josta esimerkiksi ruotsalaistutkimuksen mukaan kärsii 31 prosenttia päiväkotityöntekijöistä.

Suosituksen mukaan taustamelu ei saisi ylittää 50 desibeliä. Päiväkodeissa keskimääräinen melutaso 8 tunnin työpäivän aikana on mittausten mukaan ollut opettajan korvan läheltä mitattuna noin 80 desibeliä ja maksimissaan 112,5 desibeliä. Melua eivät aiheuta ainoastaan lasten äänet, vaan myös esimerkiksi lelujen heittäminen kovalle alustalle. Tutkimusten mukaan opettajat kuitenkin raportoivat lasten äänien olevan eniten kuormittavia.

Pelkkä äänenpainetaso ei ole syynä, vaan myös äänienergian jakautuminen taajuusasteikolle. Tehtyjen mittausten mukaan esikoulujen melussa on erityisen paljon äänienergiaa kaistalla 500–4000 hertsiä, ja tuolla alueella 2000–4000 hertsiä on ihmisen kuulokyky herkin. Yli 9 kuukautta vanhojen ja alle kuusivuotiaiden lasten itkun on mitattu olevan maksimissaan 99–120 desibeliä.

Kangasalla päiväkotien lapsiryhmien äänimaailmaa säädetään ensisijaisesti pedagogisin keinoin. Lapset toimivat pienryhmissä ja näin ollen metelitaso pysyy kohtuullisena. Joissakin lapsiryhmissä on käytössä liikennevalot metelin seuraamiseksi: äänitason noustessa muuttuu liikennevalo punaiseksi. Pihan metelitasoa mitataan aika ajoin ympäristöterveydenhuollon puolelta, mutta näissä tilanteissa seurataan lähinnä esimerkiksi läheisen liikenteen aiheuttamaa meteliä. Päiväkodissa voi käydä myös vierailulla: kannattaa ensin ottaa yhteyttä päiväkodinjohtajaan ja sopia vierailusta.

Kertovat puhetekniikan ja vokologian professori Anne-Maria Laukkanen ja Kangasalan varhaiskasvatuksen johtaja Anni Aalto-Ropo

 

Sanotaan, että lapsi on terve, kun hän leikkii. Pelastusalan ihmiset ovat puolestaan kertoneet, että liikenneonnettomuustilanteessa kovaäänisin huutaja on usein se hyväkuntoisin. Niinpä on loogista ajatella, että mitä kovemmalla äänellä lapsi huutaa leikkiessään, sitä terveempi hän on. Tällöin hänellä tuskin on kuulossakaan vikaa. Paitsi jos hänelle sanotaan jokin kieltolause.

Tuumailee Vehjemies