Vanhoissa suomalaisissa sananparsissa on koeteltua viisautta, jota voisi opettaa nykyajankin ihmisille. Tuntuu, että vanha talonpoikaisjärki on joskus ihan kadonnut. Kun on tätä liikakulutusta, pikavippejä ja yli varojensa elämistä. Äskettäin suositeltiin, että olisi hyvä pitää muutaman kuukauden ansion verran säästössä. Voi nimittäin tulla äkillisiä menoja, korot voivat nousta tai tulotaso yllättäen notkahtaa. Kellä on paikka paikan päällä, sillä on markka markan päällä, sanoo siis vanha kansanviisaus. Sitä harva nykysuomalainen noudattaa. Moni ei tiedä edes, mitä se sellainen paikka on. No eivät kohta tiedä sitäkään, mikä se markka on.
Täällä maalla, jossa nuoria, innokkaita kuluttajia on vähän ja meitä vanhoja nuukailijoita paljon, tuota sananpartta ehkä kohtuullisesti noudatetaan. Heti ei mennä ostamaan uutta. Tiedä häntä, moniko nyt yleensä osaa varsinaisesti paikata reikiintynyttä vaatetta, mutta ainakin hajonneen sauman tai pudonneen napin moni hoitaa kuntoon. Sikäli mikäli vapisevilla käsillään saa langan neulansilmään ja huonoilla silmillään näkee ommella. Aika harvoin näkee nykyään ketään parsimassa sukkia.
Nuoremmat ostavat uutta, vaikka vanha asuste ei olisi vielä edes paikkaustarpeessa. Ja sitten ei ole kukkarossa euroa euron päällä. Usein langetaan rahapulassa pikavippeihin, ja se on sitten sitä kierrettä. Auttaisiko, jos pitäisi kirpputorejakin ostospaikkoina muotitalojen sijaan? Nythän kulahtaneisuus on muodikasta. Voi jopa repiä farkunpolveen reiän tai ottaa käyttöön komerosta löydetyn mummon vanhanmallinen pusakan. Jokohan tämä tyyli on Luopioisiin rantautunut?
Toinen vaateasioihin liittyvä sananparsi on: Joll´ei oo riihiremputinta, sill´ei oo kirkkokemputinta. Tätä viisautta ei enää edes ymmärretä. Mutta ennen oltiin riihellä, ja silloin kannatti pukea päälle huonot remputtimet, jotta kylillä tarvittavat paremmat vaatteet pysyivät puhtaina ja ehjinä.. Muistiin jäänyt sananparsi on tämäkin: Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Noinhan se olisi, jos maailma olisi entinen. Tekniikka kehittyy, eikä ole käyttöä työtavoilla, jotka me muinoin opimme. On puhuttu, että lopetettaisiin jopa vanhan kunnon kaunokirjoituksen opetus.
Tämäkin vanha sananparsi jäi mieleen: Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa. Se on syytä muistaa Sydän-Hämeessäkin taas sitten, kun järvemme jäätyvät. Ettemme lähde uhkarohkeasti oikomaan vaan kierrämme nöyrästi ”väärempää” tietä varman päälle. Tällainenkin sananparsi on jäänyt mieleen: Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo. Vaan tuskin tuo on suomalaista alkuperää? Meikäläiseen mielenmaisemaan sopinee paremmin tähän hilpeysasiaan liittyvä viisaus: Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa.
Mymmeli
