”Joulupukki meni lepäämään, koska hänellä oli nuha” – Aitoon eskarilaiset tarinoivat kolme eri versiota Sydän-Hämeen Lehden alulle laittamasta joulutarinasta

Oli melkein jouluaatto. Joulupukilla oli jo paljon lahjoja valmiina pakattuina kilteille lapsille viemistä varten. Silloin Enska-tonttu muisti…

että pitää mennä tosi hiljaa taloihin. Se menee joulukuuselle ja antaa lahjoja. Sitten se käy muissakin paikoissa. Se menee taloihin, jotka ovat punaisia ja keltaisia ja ruskeita ja turkooseja, valkoisia ja vaaleanvihreitä.

Taloissa asuu ihmisiä, lapsia ja aikuisia. Enska-tonttu antaa lahjoja isoille miehille ja lapsille. Enska tekee joululle hyvää, kun se antaa lahjat. Enska on tyytyväinen, että se muisti, että pitää mennä hiljaa.

Sitten tuli hirveä lumimyrsky ja satoi. Ja kävi sillain, että pilvet meni pois, sitten tuiskutti lunta. Kynttilät paloi ikkunan reunoilla. Sitten kävi lapset katsomassa mitä tonttu toi. Ne olivat iloisia lahjoista ja leikki niillä. Sitten ne söi riisipuuron.

Enska katsoi ikkunasta miten lapset tykkää. Siitä tuntui hyvältä.

Aitoon eskarit Sasu, Kasperi, Miro ja Viljami

 

Versio 2: Karannut poro!

Oli melkein jouluaatto. Joulupukilla oli jo paljon lahjoja valmiina pakattuina kilteille lapsille viemistä varten. Silloin Enska-tonttu muisti…

että poro oli karkuteillä! Se pyysi joulupukkia ottamaan reen ja muut porot hakemaan sen poron. Sitten joulupukki pyysi fiksuimman tontun auttamaan. Ja joulupukki ja fiksu tonttu lähtivät matkaan. Sitten, kun he olivat matkalla he huomasivat, että kuusen alla oli tosi pieni nyppyinen poron sarvi. Ne menivät tutkimaan sitä ja joulupukki katsoi tarkasti. Ja siinä oli – pieni poro! Poro oli hyvässä kunnossa.

Sitten ne menivät ja laittoivat porolle sen valjaat. Sitten ne menivät takaisin sinne joulupukin taloon. Sitten joulupukki meni lepäämään, koska hänellä oli nuha.

Enska-tontulla oli hyvä mieli, koska poro löytyi. Nyt joulupukki voi mennä matkaan, koska kaikki lahjat oli pakattu, kaikki porot paikalla. Mutta yksi asia puuttui. Tietenkin joulupukki. Joulupukin pitää olla hyvässä kunnossa, että voi lähteä matkaan. Joulupukin pitää jäädä lepäämään vähän ennen joulua.

Sitten joulupukki pystyy menemään ympäri maailmaa, kaikkiin maailmoihin, viemään kaikki lahjat!

Aitoon eskarit Lila, Netta, Casper, Jesperi ja Matti

 

Versio 3: Puuttuva lahja!

Oli melkein jouluaatto. Joulupukilla oli jo paljon lahjoja valmiina pakattuina kilteille lapsille viemistä varten. Silloin Enska-tonttu muisti…

että yksi lahja puuttuu. Enska-tonttu meni hakemaan lahjan. Sitten joulupukki lähti matkaan. Sitten joulukuusen alla oli paljon lahjoja. Sitten joulupukki muisti, että yksi lahja jäi matkalle. Joulupukin piti kääntyä ja lähti hakemaan kadonneen lahjan. Joulupukki löysi kadonneen lahjan ison joulukuusen alta metsästä.

Sitten tonttu tuli ja sanoi, että piilotti lahjan kuusen alle, jotta joku löytäisi sen. Viikon kuluttua pukki ja tontut lähtivät rekimatkalle ja näkivät, että eräässä talossa oli hyvin kilttejä lapsia, jotka eivät olleet ikinä nähneet joulupukkia, niinpä joulupukki antoi lapsille lahjan.

Lapset kiittivät pukkia. Lapset aukaisivat lahjan, josta paljastui pieni kuusi.

Aitoon päiväkotilaiset ja eskarit Matti, Netta, Jonathan ja Kasper