Luopioislaiselle Justus Lehtolalle matematiikkapalkinto

Otto Heinävaara (vas.), Leo Törmä ja Justus Lehtola Anna Tapion koulusta saivat OP Luopioisten palkinnon matematiikkakilpailumenestyksestä.

Justus Lehtola Luopioisista  menestyi valtakunnallisessa matematiikkakilpailussa ja pokkasi OP Luopioisten palkinnon.

Anna Tapion koulun palkittuun kärkikolmikkoon kuuluvat myös Leo Törmä ja Otto Heinävaara. Justus Lehtola ja Leo Törmä ovat yhdeksäsluokkalaisia ja Otto Heinävaara on kahdeksasluokkalainen.

Poikien mukaan kilpailussa voi menestyä vastaamalla niihin kysymyksiin, jotka ovat helpoimpia itselleen. Kaikkiin kysymyksiin ei todennäköisesti ehdi vastaamaan, koska aika on rajallinen. Tämän vuoksi on hyvä keskittyä niihin kysymyksiin, jotka tuntuvat tutuilta.

Valtakunnallinen kilpailu on suunniteltu yhdeksäsluokkalaisille, mutta kilpailuun voi osallistua Anna Tapion koulussa myös seitsemän ja kahdeksasluokkalaiset.

Pojat ovat lahjakkaita matematiikassa ja opettajan mukaan myös tunnollisia koulussa.

Vapaa-aikana Leo Törmä kertoo harrastavansa jalkapallon pelaamista kavereiden kanssa. Justus Lehtola kertoo myös harrastavansa perusliikuntaa, joista mainitsee jalkapallon ja koripallon olevan mieleiset. Otto Heinävaara kertoo, että liikunnan lisäksi tietokone täyttää vapaa-aikaa.

Pojat ovat hyvin ylpeitä Anna Tapion koulusta. Justus Lehtola kertoo, että opetusmenetelmät ja opettajat ovat mukavia. Opetus koulussa on laadukasta jo sen vuoksi, että koulussa on 34 vuosiviikkotuntia eli 4-5 tuntia enemmän opetusta kuin kunnallisessa koulussa. Pojat kertovat, että pidemmät koulupäivät eivät kuitenkaan käy tylsiksi, koska ammatilliset opinnot ja käytännön opinnot tukevat opiskelua.

Kaikki ovat miettineet jatkavansa opiskelua lukiossa. Leo Törmä ei ole vielä miettinyt tulevaisuuden unelma-ammattiaan, mutta Otto Heinävaara ja Justus Lehtola olivat asiaa ehtineet jo pohtia. Otto Heinävaara kertoo, että lukion jälkeen matematiikka myös ammattina saattaisi kiinnostaa häntä. Toisaalta graafinen suunnittelu voisi olla mielekästä pojan mielestä. Justus Lehtola puolestaan kertoo olevansa kiinnostunut juridiikasta. Lakimiehen ammatti voisi hänen mielestään olla kiinnostava tulevaisuuden ammattina.