Vanhoilla päivillään elelee mieluiten tutuissa maisemissa. Jotenkin pysyy kartalla eikä eksy. Ja tuntuu turvalliselta, kun kaikki säilyy suunnilleen samanlaisena. On kiva, ettei täällä Luopioisten taajamassa ole tainnut olla mittavia rakennusprojekteja tällä vuosisadalla. Kun taas pitäjäkeskuksessa Pälkäneellä ovat näkymät muuttuneet: Pääkirjasto Arkki on kymmenvuotias ja liikuntakeskus Kostia Areena aivan tuliterä. Puhumattakaan Kangasalasta, jossa kehitys kehittyy ihan kaupunkitapaan. Torillakin on maalaismummo ollut liki eksyksissä.
Joskus ihmettelee, kun monet vanhatkin haluavat muuttaa talveksi etelän aurinkorannalle. Luulisi, että palmupuumaisemaan kotoutuminen on vaikeaa, kun täällä on jo silmä taas tottunut harmaaseen maahan, lehdettömiin puihin ja sitten hankien kimallukseen. Mahtaa olla vaikeaa toisinkin päin. Ikivihreästä lämpimästä maasta muuttaja voi kokea vierautta meidän ankeassa talvessa. Voi mennä vuosia, ennen kuin näkee mitään kaunista syksymme rapakeleissäkään.
Vaan nyt on taas meilläkin toiveita talven selän taittumisesta. Lumihankemme ovat vuodenvaihteen jälkeen ainakin jonkin aikaa hohtaneet puhtaanvalkoisina. Auringonvalo tulee ikkunoista sisään, paljastaa siivouksen laiminlyönnit. Ja varjelkoon, jos tulee katsoneeksi peiliin. Ei siellä näy mitään siloposki-sulokkuutta vaan vanhuuden ränstyneisyys, voi! Ei taas muistanutkaan, että se on jo tätä luokkaa.
Nykyaika on kovin ulkonäköpainotteista. Naistenlehtien ja television kuvat ovat upeita, vaikka entinen missi olisi kahdeksankymppinen. TV-haastattelussa 90-vuotias presidentinrouva oli hyvin edustava. On ollut ”tyttöjen” kesken puhetta siitä, että vältämme peiliin katsomista. Joskus on pakko tarkistaa, onko silmä punainen tai onko suupielessä hammastahnaa. Sitäkin vakuuteltiin, että jos yli puoli vuosisataa elää saman miehen kanssa, niin silmä tottuu. Huomaa vain, onko toinen hyvällä vai pahalla tuulella. Ei haittaa, vaikka se oli vihkikuvassa kuin toinen mies. Terveys, työkyky ja järjenjuoksu ovat nyt tärkeämpiä asioita.
Iso osa meistä vanhoista on elänyt vain yhden puolison kanssa, mutta nykyään tapahtuu vaihtoa enemmän. Tottuuko silmä kuinkakin pian, jos entinen oli tumma laiheliini ja uusi pulska harmaatukka? Ehkä jo muutamassa vuodessa uuden kumppanin kuva on se ainoa oikea. Ei totu aina silmä helposti siihenkään, että koti ympärillä muuttuu. Usein vanhukset, ainakin leskeksi jäätyään, muuttavat pienempiin asuntoihin. Kerrostalokaksio voi tuntua ahtaalta, jos on vuosikymmenet hallinnut avaraa omakotitaloa puutarhan keskellä. Kevään koittaessa sai aina ihailla tulppaanien ja muiden kukkasien heräämistä. Nyt voi seurata vain muutaman ruukkupelargonian kehitystä ikkunalla. Vaan tottuneepa silmä, kukka kuin kukka.
Mymmeli
