Pälkäneen kirjastot säästävät aikakauslehdistä, sijaisista ja aukioloista

Pälkäneen pääkirjaston omatoimiaukioloaikaa varten on anottu rahoitusta aluehallintovirastolta. Päätös siitä saadaan keväällä.

Pälkäneen kirjastotoimen on säästettävä tänä vuonna 26 000 euroa aiemmasta budjetista.  Se tarkoittaa sijaisten käytön vähentämistä, Luopioisten palveluaukioloajoista nipistämistä ja aineiston hankinnan vähentämistä.

Aineistosäästöjen on suunniteltu olevan lähes 15 000 euroa. Säästöt kohdistuvat erityisesti lehtiin, elokuviin ja kirjoihin.

– Aikakauslehtiä on vähennetty. Puoluelehtien tilaaminen lopetettiin jo aiemmin. Lehtien säästöt kohdistettiin vähiten lainattuihin lehtiin, Pälkäneen kirjastotoimenjohtaja Seija Heikkilä selvittää.

Heikkilä muistuttaa, että paperilehtien lisäksi on mahdollista lukea näköisversioita ePress- ja eMagz-palveluissa asiakaspäätteiltä. Myös ulkomaalaisia lehtiä on luettavissa PressReader-palvelussa.

Hankeavustusrahalla on pääkirjastoon hankittu myös kaksi tablettitietokonetta sähköisten aineistojen käyttöä varten. Nämä laitteet tulevat pian saataville.

Luopioisten aukiolo
vähenee 15 tunnista 8,5 tuntiin

Sijaiskuluista pitää säästää 6 000 euroa. Tämä näkyy heti Luopioisten palveluaukiolojen vähenemisenä.

– Luopioisten lainoista yli puolet lainataan omatoimiajoilla, joten palveluaukioloaikoja supistettiin 15 viikkotunnista 8,5 tuntiin. Palvelutunneista vilkkaimpia ovat olleet aamupäivät, kun koululaiset käyvät kirjastossa, Heikkilä kertoo

Luopioisten omatoimiaukiolo alkaa joka aamu kello 7 ja päättyy kello 21, paitsi lauantaisin, jolloin se päättyy kello 17.

Salmentaan lainausasema on ollut kävijämääräänsä nähden kallis. Se on vielä kevään toiminnassa, mutta sen jälkeen asema on tarkoitus sulkea.

Säästöä saadaan myös kirjastoautopalveluista, jotka ostetaan Padasjoelta ja Hämeenlinnasta.

– Väki on vähentynyt kyliltä niin paljon, että vähentyneistä kirjastoautolainoista tulee noin 3000 euroa säästöä. Auto oli tosin syksyllä pitkän aikaa liikennöimättäkin, kun edellinen kuljettaja jäi eläkkeelle, eikä uusi kuljettaja aloittanut heti.

Pidennettyä maanantaita
ei jatketa

Pälkäneen pääkirjasto Arkin pidennetty aukiolo maanantaisin ei jatku keväällä. Sitä kokeiltiin syyskaudella. Tavoitteena oli, että pidennetty aukiolo palvelisi Kostia-areenassa treenaavia junioreita ja heidän vanhempiaan.

– Kyse oli talkootyöstä. Emme saaneet siihen mukaan Luja-Lukon junioreiden vanhempia, vaan käytimme ulkopuolista tahoa. Kävijöitä ei paljon ollut. Kun sitten joku tulikin lainaamaan, saattoikin tunnusluku olla unohtunut eikä voinutkaan lainata omatoimisesti, Heikkilä sanoo.

Jos esimerkiksi järjestöjen piiristä löytyy talkooväkeä tilavalvontaan, voisi itsepalveluaikaa toki jatkaakin.

Kirjat kotiin -palvelu
aloittaa keväällä

Pälkäneen kirjastossa aloittaa keväällä myös Kirjat kotiin -palvelu. Jos asiakas ei pääse esimerkiksi sairauden vuoksi ollenkaan käymään kirjastossa, hän voi tilata puhelimitse haluamaansa aineistoa. Kotipalveluasiakkuudesta pitää sitten tehdä kirjallinen sopimus.

Työpajatoiminnan väki kuljettaa kirjakasseja kerran kuussa. Myös lukukoiratoiminta ja kirjavinkkaukset jatkuvat kevätkaudella.