”Ihmeellistä, että kotiloita käydään tällä tavalla hylkäämässä” – joku jätti kaksi purkillista lehtokotiloita lojumaan pälkäneläispihan laitaan  

Epämiellyttävä yllätys odotti Veikko Kahtolaa lähes omassa pihassa: kaksi purkillista lehtokotiloita.

Tuija ja Veikko Kahtola kohtasivat maanantaina lohduttoman näyn: joku oli kiikuttanut kaksi purkillista lehtokotiloita aivan heidän pihansa edustalle. Toinen lasipurkeista oli auennut, ja kotilot olivat päässeet purkista ulos. Kotilot oli jätetty Valkeakoskentien varressa lähellä kunnanrajaa olevan bussipysäkin viereen.

– Eniten ihmetyttää se, että joku on ensin nähnyt vaivan kerätä kotilot ja sitten kuitenkin hylännyt ne maantien laitaan. Valkeakoskella on kuulemma alueita, joissa esiintyy erityisen paljon lehtokotiloita. Liekö sieltä jostakin sitten tänne tuotu, Veikko Kahtola ihmettelee.

Kahtolat ilmoittivat asiasta kuntaan heti maanantaina. Ilmoitus päätyi myös kunnan ympäristönsuojelusihteeri Laura Kokon tietoon. Kahtola kuvaili tapahtunutta ensin ympäristörikokseksi, mutta Kokon mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole rikos.

– Eihän tuollainen tietenkään hyväksyttävää toimintaa ole, mutta rikokseksi sitä en kuitenkaan sanoisi. Toki jätelain roskaamiskieltoa on rikottu, mutta en näe, että tämän kaltaista asiaa kannattaisi viedä poliisille ja vaikka veisimmekin, se tuskin johtaisi edes tutkintaan, Kokko sanoo.

Bussipysäkki on Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen hallinnoimalla alueella, joten Pälkäneen kunta on kotiloiden siivoamisesta yhteydessä ely-keskukseen.

Veikko Kahtola sai kunnalta kehotuksen heittää kotilot roskiin, mutta Kahtola päätyi polttamaan ne bensiinin avulla.

– Eivät ainakaan enää leviä tai aiheuta tuhoa kenenkään puutarhassa, Kahtola sanoo.