Ruokapöydän äärellä hiljentyneiden oppilaiden katseet kääntyvät uuteen opettajaan. ”Siunaa Jeesus ruokamme”, koululaiset lausuvat, kuten kyläkoululla on tehty vuosikymmenet.
Vastavalmistuneelle kaupunkilaisopettajalle tilanne on hämmentävä. Jos tästä oli puhuttu opettajankoulutuslaitoksella, siitä ei kyllä tiedotettu sähly- ja sulkapallokentille tai haalaribileisiin, joissa nuoret miehet opiskeluvuotensa viettivät.
Vähimmällä kiusallisesta ruokarukoustilanteesta selviää, kun ristii kätensä ja mumisee mukana. Näin sijaisen ei tarvitse haastaa koulun pitkää perinnettä. Kyllä yhden ihmisen pöydän päässä on helpompi sopeutua kuin 25 oppilaan pöydän äärellä.
Ruokarukoukseen yhtyvä opettaja päättää elää maalla maaseudun tavalla. Tuskin rauhoittumisrituaali ennen ruokailua aiheuttaa lähtemätöntä pahaa kenellekään.
Parissakymmenessä vuodessa maailma on muuttunut. Nykyisin koulu saa kimppuunsa uskonnottomien yhdistyksen, jos kristillistä juhlaa vietetään kristillisin menoin. Papit on häädetty ajat sitten kaupunkikouluista, ja nyt samaa keskustelua käydään myös maaseudulla.
Vuosisatojen ajan suomalaisten opettaminen oli kirkon tehtävä. Koulun ja kirkon tiet erkanivat reilut 150 vuotta sitten, kun yhteisten asioiden hoitamista alettiin siirtää seurakunnalta kunnalle.
Seurakunnan kouluhartaus on eräänlainen perinne entisajoilta. Joillekin nykyihmisille se näyttäytyy kuitenkin viattomien mielten käännytysyrityksenä. Ajatus on aika absurdi, kun ajattelee millaisessa vaikutteiden myllyssä YouTube-aikakauden lapset kasvavat.
Uskontoa kitketään koulujen lisäksi myös muusta elämästä. Kangasalan terveyskeskus hääti hartaushetket vuodeosastolta, jossa moni sydänhämäläinen viettää elämänsä viimeiset viikot. Partiossa pohditaan, pitäisikö senkin olla uskontovapaa vyöhyke ja katkaista napanuoransa kirkkoon.
Pohjoismaiden lippujen ristit muistuttavat siitä, että täkäläiset arvot ja elämäntapa perustuvat kristinuskoon. Siksi tuntuu erikoiselta, että uskon tunnusmerkit pitäisi peittää ja piilottaa kaikkialta.
Uskonnon kitkeminen kuului epäonnistuneeseen kommunismikokeiluun ja ”väärän uskonnon” vainoaminen toiseen katastrofiin, kansallissosialismiin. Niiden jäljiltä jäi kymmeniä miljoonia ruumiita ja savuava Eurooppa. Ihmiskunta halusi varmistaa, ettei tämä enää toistuisi. Siksi ihmisoikeuksista sovittiin yhteisesti 71 vuotta sitten.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen mukaan jokaisella ihmisellä on ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden uskonnon tai vakaumuksen vaihtamiseen sekä uskonnon tai vakaumuksen julistamiseen yksin tai yhdessä toisten kanssa, sekä julkisesti että yksityisesti, opettamalla sekä harjoittamalla hartautta ja uskonnollisia menoja.
Suomalaisessa mallissa uskonnon harjoittamiseen kuuluu vapaus. Hartauksiin voi osallistua tai olla osallistumatta. Silloin ollaan vaarallisella tiellä, kun niitä ryhdytään kieltämään tai kitkemään.
Kommentointi on suljettu.