Joulupuotiin tullaan ostoksille kauempaakin – puodista saa hankittua pukinkonttiin sahalahtelaisten kädentaitajien töitä

 

Henriikka Vuorma tekee postimerkeistä korvakoruja.

– Minä kun noita kortteja teen, niin mihin minä niiden kanssa joutuisin, jos en välillä saisi kortteja myytyä. Sitten voin taas tehdä uusia, kuvailee tuottoisaa harrastustaan Pirjo Humpas, joka on avannut joulupuodin Sahalahden keskustaan yhdessä Tuija Ylisen kanssa.

Samalle idealle pohjautuu koko joulupuodin toiminta. Sahalahtelaiset kädentaitajat tuovat tuotteitaan myyntiin saman katon alle, saavat varastojaan pienemmiksi ja pääsevät taas työstämään uutta. Tulevan joulun alle tuo yhteinen tila järjestyi apteekin muuton jäljiltä tyhjäksi jääneeseen huoneistoon.

Joulupuodin emännät tietävät, että pukinkonttien täyttäjiä tulee ostoksille niin läheltä kuin kaukaakin.

–Kangasalta käy ihmisiä, Tampereelta ja Pälkäneeltä.

Mikä sitten saa asiakkaita tulemaan puotiin omaa kylää pidemmältä?

–Edulliset hinnat, persoonalliset tuotteet. Myös se, että työt ovat ehdottoman laadukkaita, Humpas ja Ylinen tietävät.

–Ja meillä on aika hyvä maine, naiset lisäävät.

Hannu Järvisen uutuustuote vetää tekijän tietämän mukaan kuusi kaljaa ja makkarapaketin.

Käyttötavaraa tarpeeseen

Joulupuoti avautui viime torstaina jo kuudennen kerran elävöittämään joulunalusaikaa Sahalahden keskustassa. Myymälä on avoinna maanantaista lauantaihin huipentuen sunnuntaiseen ja samalla viimeiseen palvelupäivään 22.12.

Aina hyvin kauppansa tekeviä sukkia, lasten pikkusukista miesten reiluihin saapassukkiin, on tänä vuonna myynnissä tavallistakin näyttävämpi valikoima. Myymälässä on mattohuone ja puutöiden huone, kortteja joka tilanteeseen, pöytäliinoja, kynttilöitä ja kasseja, lähituotteita lahjaksi ja omaan käyttöön.

Huovutetut konvehtituutit ovat yksi tämän vuoden uutuuksista. Kun suklaat on niiden sisältä syöty, tuutin voi ripustaa siinä olevasta lenkistä vaikka eteisen naulakkoon harjan säilytystilaksi.

–Näiltä päällystetyiltä henkareilta paidat eivät pääse valumaan pois, Tuija Ylinen esittelee toista uutuustuotetta.

Postimerkit korviin

Puodissa poikkeavien asiakkaiden valintaa helpottaa se, että tuotteet on ryhmitelty kauniisti ja selkeästi esille. Samalla koko puoti tarjoaa myös runsaasti silmänruokaa. Ostettavaa on tarjolla kaikkiaan 26 sahalahtelaiselta kädentaitajalta, joiden joukkoon lukeutuu nyt myös hunajatuottaja.

Ensimmäisen kerran omia töitään, kauniita postimerkkikorvakoruja, on tuonut myyntiin vuoden verran Sahalahdella asunut Henriikka Vuorma. Idea postimerkkien käyttämisestä muutoin kuin kirjeen tai kortin päällä juontaa juurensa Budapestin matkaan.

–Ostin sieltä kauniita postimerkkejä ja ajattelin, että niitä ehkä voisi hyödyntää jotenkin.

–Tykkään luontoaiheisista korvakoruista, mutta niitä ei saa Suomesta, kertoo Vuorma, joka keksi tehdä itse mieleisiään korviksia ostamistaan postimerkeistä.

Uuden taidon opetteluun hän etsi tietoa netistä.