Tuoreen lukiolaisbarometrin mukaan 40 prosenttia lukiolaisista kokee opinnot henkisesti raskaiksi – tilastotieto, joka lukio-opintoja läheltä seuraaville tuskin tulee yllätyksenä, niin paljon asiasta on puhuttu. Onko lukio-opiskelu siis nykyisin jotenkin vaativampaa kuin takavuosina, opiskelija-aines pehmeämpää vai eikö opiskelun vaativuudesta vielä vuosituhannen vaihteessa vain puhuttu?
Opiskeluun liittyy samoja lainalaisuuksia kuin työelämässäkin: digitalisaation myötä asioiden tekotavat muuttuvat, eivätkä – vastoin yleistä käsitystä – kaikki nuoret ole syntyjään atk-asiantuntijoita. Niinpä opetettavien asioiden oppimisen ohessa on osin opeteltava uuden teknologian hallitseminen ja hyödyntäminen. Siinä sivussa on muuttunut koko opiskelutapa peruskouluun verrattuna, kun opinnoista kannetaan itse huomattavasti enemmän vastuuta.
Muutoksia tulee muutenkin tiuhaan tahtiin. Korkea-asteen valintaperusteita uudistetaan, opetussuunnitelmia uudistetaan, ja opiskelija joutuu helposti olemaan koko ajan pioneerina, kun kaikki muuttuu. Se, mitä joku vanhempi ikätoveri osaa neuvoa, ei enää pädekään – vanhempien kultaisista kokemuksista puhumattakaan.
Vastuun kantaminen opinnoista voi myös painaa eri tavalla kuin aiemmin. Yleinen jatkuva kiire pitää usein vanhemmat opintojen tarkemmasta pohdinnasta ja seurannasta sivuraiteilla, ja vastuu jää todellakin lukiolaisen omille harteille. Tulevaisuuden hahmottaminen usean vuoden päähän – mitä opiskella nyt, mitä kirjoittaa milloinkin ja mihin jatko-opintopaikkaan hyödyntää todistustaan tai kirjoitustuloksia – voi olla hankalampaa nykyisille lukiolaisille kuin niille, jotka kulkivat selkeää putkea pitkin kohti kolmen vuoden päässä häämöttäviä ylioppilaskirjoituksia ja sen jälkeistä elämää.
Etukäteen suunniteltu urapolku edellyttää tiettyjen ainevalintojen ja -painotusten tekemistä jo – liiankin – hyvissä ajoin etukäteen. Vastaan voi tulla tilanne, jossa huomaakin, että rahkeet kaavailtujen opintojen läpiviemiseen eivät yksinkertaisesti tahdo riittää. Kotoa ja lähipiiristä tulevat ulkopuoliset paineet kalliin lukioprojektin läpiviemiseen ja eteneminen edelleen kohti jatko-opintoja ovat kuitenkin kovat. Lukiossakaan ei olla turvassa nyky-yhteiskuntaa kiusaavalta henkiseltä pahoinvoinnilta ja mielenterveysongelmilta.
Lohduttaisiko murehtivaa lukiolaista tieto siitä, että kaiken suunnitelmallisuuden keskellä lukiolaisbarometrin mukaan vain noin viidennes ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoista oikeasti tietää, mille alalle on suuntaamassa – ja opinto-ohjaajien mukaan kouluun jo kohtalaisella vakavuudella suhtautuvatkin voivat päästä ihan hyviin tuloksiin?
