Itsenäisyyttä juhlittiin Sappeen koululla – kolme palkittiin mitalilla

Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Päivi Heinonen juonsi Pälkäneen kunnan Sappeen koululla pidetyn itsenäisyyspäiväjuhlan.

Pälkäneen kunnan itsenäisyyspäiväjuhlan järjestämisvuoro oli tänä vuonna Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistyksellä.

Sappeen koulun sali kävi ahtaaksi, kun juhlaväkeä saapui paikalle runsain joukoin. Lämminhenkinen ja hyvin järjestetty juhlatilaisuus kantoi nimeä Isänmaa ja äidinkieli.

Eero Tiitola piti esitelmän isoisästään, Sappeen koulun suunnitelleesta Heikki Tiitolasta.

– Pälkäneen kunnan kulttuurisuunnittelija Marketta Vaismaa kannusti meitä järjestämään omannäköisemme juhlan, Sappeen ja Ohvenon kyläyhdistyksen puheenjohtaja ja juhlan ansiokkaasti juontanut Päivi Heinonen kertoi.

Yhteislaulut oli valittu tilaisuuden teemaan osuviksi. Säestäjänä toimi kangasalalainen Elina Mäkelä, joka esitti juhlassa myös kaksi soolokappaletta.

Eero Tiitola piti juhlassa esitelmän Sappeen koulun suunnitelleesta isoisästään Heikki Tiitolasta.

 

Juhlassa palkittiin ansioituneita luopioislaisia

Pälkäneen kunnan valtuuston varapuheenjohtaja Pauliina Jaakkola palkitsi kolme Kukkia-Seuran valitsemaa henkilöä Luopioinen-mitalilla.

Irma Jäppi sai mitalin laaja-alaisesta vapaaehtoistyöstään yli viiden vuosikymmenen ajalta. Jäppi on toiminut Aitoon VPK:ssa, Aitoon Maa- ja kotitalousnaisissa, partiolippukunta Kukkian Katajissa, SPR Aitoon osastossa, Kukkia-Seurassa sekä Luopioisten kappeliseurakunnassa. Edelleen hän kuuluu monen tilaisuuden taustajoukkoihin omaishoitajan tehtäviensä ohella.

Elina Mäkelä esiintyi juhlassa ja säesti yhteislauluja.

Jouni Laurimaa on Rautajärven vapaa-ajan asukas, joka on ansioitunut Kukkian merimerkkien asettajana. Lisäksi hän on tuonut muille iloa Vuohiniemen taidokkaalla jääveistospuistolla. Kukkia-Seura kiitti Laurimaata erityisesti myös lasten hyväksi tehdystä työstä, kuten kalastusopetuksesta.

Pitkän linjan ideanikkari Ari Toivari on ideoinut Luopioisiin kevyen liikenteen väylien talviajan osittaisen hiekoituksen, mikä on ilahduttanut jo 20 vuoden ajan potkukelkalla tai pulkalla liikkuvia kuntalaisia. Hän on myös mies mummonmökkien takana.  Ensimmäinen Toivarin ideoimalla konseptilla rakennettu talo valmistui Luopioisiin vuonna 2006.

Luopioinen-mitalin saivat Ari Toivari, Jouni Laurimaa ja Irma Jäppi. Mitalit heille jakoi Pälkäneen kunnanvaltuuston varapuheenjohtaja Pauliina Jaakkola.