Elämän loppuminen on lopullista vai onko? Se on kaikilla edessä. Kun lähtö tulee, se on outo, uusi asia. Mutta mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, mihin lähdetään? Näkyykö pilven takana sittenkin jotain? Kauanko pitää hapuilla, missä on levon paikka?
Nämä ajatukset tulivat mieleeni, kun kuulin, että hyvin tuntemassani talossa tapahtuu outoja ja kummallisia asioita. Tunsin talon entisen asukin oikein hyvin, asuttiin naapureina parikymmentä vuotta. Kuhmalahden Vehkajärvi oli 1970-80 luvuilla vielä elävä ja toimiva yhteisö. Poikamiehenä elellyt tuttavani teki maalarinhommia, kierteli pitkin pitäjää tekemässä maalaustöitä tarvitseville. Sitten hän sairastui, oman kertomansa mukaan erilaisista maaleista ja liuottimista. Silloin vähemmän käytettiin hengityssuojaimia. Seurauksena oli vuosien sairastelu ja lopulta siihen menehtyminen.
Erilaisten vaiheiden jälkeen maalarin entiseen pirttiin tuli uusi asukas. Ja sitten alkoi tapahtua. Yöllä pirtissä ei voinut nukkua: nurkissa kolisi, huonekalut liikkuivat, jatkuvaa kolinaa ja metelöintiä. Koirat pelkäsivät ja ulisivat. Häirintä loppui, kun valot pidettiin päällä. Miksi ”sielu” ei löydä rauhaa? Mitä on tehty väärin, mikä asia pitäisi oikaista? Maalari oli varsinainen kyläfilosofi, joka aina otti kantaa yhteiskunnan asioihin ja pohti omaan tyyliinsä maailman menoa.
Kummittelu ja siihen liittyvät monet tarinat ja paikat ovat aina kiehtoneet ihmisiä. Mitä outoa teillä tapahtuu, miksi joku yöllä kolistelee? Kummittelu herättää monia kysymyksiä ja ensimmäisenä tulee mieleen, miksi joku kuolemansa jälkeen haluaa vielä kiusata tai herätellä meitä. Mikä on jäänyt kesken elämässä? Haamujen uskotaan olevan ihmisen sielu, joka kulkee elävien mailla ja yleensä samoilla paikoilla kuin eläessään. Kummittelijoiden ajatellaan yrittävän suorittaa jotain keskenjäänyttä tehtäväänsä.
Kummitustaloja ja tarinoita tunnetaan runsaasti. Eräs tunnetuimpia kummittelupaikoista on ollut Karvaselän kämppä Kittilän-Inarin vanhan postipolun varrella. Kämpän maine kasvoi erityisesti 1900–luvun alkupuolella sattuneiden tapausten johdosta. Kämpässä yöpyneet vierailijat joutuivat kummituksen häirinnän kohteeksi. Tuvan seinustaa hakattiin, kämpän ovi avautui itsestään ja tuvassa olleita tavaroita heiteltiin sekaisin. Joku ei selvästi tykännyt vieraista tai yritti kertoa jotain muuta. Kummittelu yhdistettiin kauppias Sohvi Tammelaan, joka oli kadonnut erämaassa poikansa kanssa. Heidän uskottiin joutuneen ryöstön kohteeksi.
Alkuperäinen kämppä on purettu ja siirretty uudelle paikalle Saariselän lomakylän lähelle 1990-luvun lopulla. Silti retkeilijät käyvät edelleen tutustumassa kämppään. Toisaalta voisi olettaa, että kummittelu on sidottu paikkaan eikä uudelleen pystytettyyn mökkiin. Tunnettu toimittaja Veikko Ennala kirjoitti Karvaselän kämpästä lennokkaan jutun Apu-lehteen noin vuonna 1964–65, mikä entisestään kasvatti kämpän mainetta.
Ennalan jutun innostamina lähtivät veljeni syksyllä 1966 kohti Karvaselkää. Minua ei huolittu mukaan, olin kuulemma liian nuori sellaiseen seikkailuun. Yö oli ollut tietysti jännitystä ja odotusta täynnä. Tuskin uskalsivat nukkua, kun salaperäinen odotus täytti koko kämpän. Takan lämpö vähän rauhoitti, ja antoi pientä valoa hämärille seinille. Yö kului ja aamu tuli, mitään muuta ihmeellistä ei tällä kertaa tapahtunut. Vanha rakennus tietysti vähän paukkui ja risahteli, mutta niin tekevät kaikki rakennukset. Lyhyet unet väsyttivät ja edelleen paikan päällä tuntui epämääräinen jännitys.
Pääsin itse käymään Karvaselän kämpän luona vuonna 2006. Paikalta löytyi vain pieni kasa rojua, muutama nurkkakivi ja pajukkoa. Kämppä oli siis purettu ja siirretty Saariselälle. Mihin meni kummitus?
Monien kertomusten mukaan kummitukset ovat tavallisesti varjomaisia tai sumuisia hahmoja, jotka katoavat hetkessä. Yleensä kummittelua tapahtuu pimeän aikaan, päivänvaloa kummitukset karttavat.
