Peli-ilta vaihtui maanantailta torstaiksi

Sappeen koulun toinen peli-ilta kaksinkertaisti väen, kun muutama aitoolainenkin tuli mukaan. Kannatti vaihtaa päivä maanantaista torstaiksi. Vaikka olisihan se jo ennakkoon pitänyt tietää, että maanantai-iltana Sappeen koulun urheilukentällä pelataan sählyä, satoi tai paistoi, oli joulu tai juhannus. Ei silloin kannata järjestää mitään muuta.

Sisäpeli-illan ideoinut Pekka Pitkälahti kertoi toisen peli-illan aluksi, että Sappeen kylä on aina ollut hyvin omaleimainen. Iloissaan Pekka oli myös aktiivisesta kyläyhdistyksestä, joka järjestää monenlaista toimintaa.

– Minä toivon, että nämä peli-illat omalta osaltaan houkuttelevat kyläläisiä yhteen.

Sappeen kylätalon ensimmäisessä peli-illassa korttien kimpussa Virva Pitkälahti (vasemmalla), Päivikki Virtanen ja Kirsi Oesch.

Viime torstaina toteutui Pekka Pitkälahden ja Sydän-Hämeen Lehden MeNyt-palstalla julkituotu toive monenlaisista peleistä. Päästiin heittämään jatsinoppaa ja rämpyttämään Kimblen muovikuplaa, mutta Musta-Pekka -kortteja ei ehditty lainkaan testata. Isoimman peliringin keräsi isoin pöytä, jossa viime kesän kahviloissa korttipelejä treenailleet ja uudet pelaajat testailivat taktiikoitaan.

Seuraava peli-ilta on Sappeen koululla, Sappeentie 701, hiihtolomaviikon torstaina 27. helmikuuta kello 18–20, jolloin paikalle voi tulla heti kuudelta tai piipahtaa myöhemmin.