Yhteistyön ja viestinnän merkitys korostuu hankalina aikoina – aprillipäivä muistuttaa myös huumorin tärkeydestä

Kansanedustaja Pauli Kiuru on arvellut, että digimedia ja painetut sanomalehdet ovat paljon nopeampi tapa viestiä ja tavoittaa ihmisiä akuutissa tilanteessa kuin kansalaiskirje, jota maan hallitus pohti yhtenä viestintävaihtoehtona koronakriisin keskellä. Kiurun mielestä sekin kolme miljoonaa euroa, jota kansalaiskirjeen toteuttamiseksi esitettiin lisätalousarviossa, olisi lähtökohtaisesti käytettävä reaaliaikaisempaan mediamainontaan yhteistyössä tiedotusvälineiden kanssa.

Kiurun näkemystä tukevat tuoreet luvut, joiden mukaan jo paikalliset, maakunnalliset ja valtakunnalliset sanomalehdet tavoittavat digitaalisena tai painettuna lähes 95 prosenttia kaikista suomalaisista. Vaikeimmin tavoitettavasta 15–24-vuotiaiden ryhmästäkin saadaan kiinni 89 prosenttia. Erityisen vahvoilla ovat oman alueensa paikallislehdet, jotka ovat myös luotettavuusmittarein mitattuna medioiden kärkeä.

Myös Sydän-Hämeen Lehti tekee parhaansa luotettavan ja ajantasaisen tiedon hankkimiseksi ja tarjoamiseksi. Poikkeuksen luotettavuudelle voi katsoa tekevän tällä viikolla yhden jutun – paperilehden julkaisupäivän eli aprillipäivän kunniaksi tehdyn aprillipilajutun. Pohdinnan jälkeen toimituksessa päädyttiin näkemykseen, että hankalina aikoina tarvitaan myös pilkettä silmäkulmassa.

Sydän-Hämeen Lehden tämänviikkoinen paperilehti jaetaan ennakkosuunnitelmista poiketen poikkeuksellisen suurena jakeluna, jotta Pälkäneen kunnan ja Kangasalan kaupungin tiedote koronavirustilanteesta ja sen vaikutuksista Sydän-Hämeen alueella tavoittaisi mahdollisimman monet.