Anniskeluoikeudet saanut Nuijantalon kahvila saa lisätilaa ulkona

Nuijantalon kahvilan kesään kuuluu paljon uutta. Yrittäjä Sinikka Ignatius mielessä ehti koronatauon aikana jo käydä, miten kahvilan avaamisen kanssa ylipäätään käy. Kun hallituksen linjaukset ravintoloiden avaamisesta koronatauon jälkeen julkistettiin, Ignatius tajusi, että Nuijan tilat ovat uusiin suosituksiin nähden hyvinkin sopivat.

– Väljyyttä meiltä löytyy aivan varmasti, ja salissa on huonekorkeuttakin kymmenisen metriä. Meillä ei tarvitse istua lähellä toisia ihmisiä. Pääsemme siis viettämään kesän avajaisia torstaina hyvin ja turvallisin mielin, Ignatius iloitsee.

Nuijantalon edustalle tuodaan kesän ajaksi penkkejä ja pöytiä, mikä tuo lisäpaikkoja asiakkaille. Ulkopaikat tulevat talon seinän vierustalle, porrastasanteelle ja nurmikolle.

– Talon edustalle saadaan tarvittaessa asiakaspaikkoja jopa noin 50. Lisäksi ulos tulee asiakaspaikkoja takapihankin puolelle, Ignatius kertoo.

Nuijan isoon saliin mahtuu normaalisti parisen sataa ihmistä. Nyt paikkoja on sisällä 65, joten pöytien väliin jää runsaasti tilaa. Kahvilassa uutta on korona-ajan takia se, että asiakkaat eivät annostele itse lounasannoksiaan, vaan ne annostellaan kaikille asiakkaille erikseen.

Teemaviikkoja tiedossa

Nuijan kahvila on saanut anniskeluoikeudet. Valikoimiin tulee erityisesti viinejä ja kuohuviinejä, ja Ignatiuksen suunnitelmissa onkin pitää jatkossa viini-iltoja. Viime kesänä suosituiksi osoittautuneet teemapäivät saavat jatkoa teemaviikkojen muodossa.

– Teemana voi olla esimerkiksi Italia, Ranska ja Saksa. Päivällä kahvilan puolella on tarjolla kyseisen maan suolaisia ja makeita herkkuja, ja teema näkyy myös viinivalikoimassa. Edelleen menemme paikallisuus ja eettisyys edellä tarjottavissa ja myyntituotteissa. Viinien kohdalla suosimme eurooppalaisia viinejä niiden laadun ja eettisyyden takia, Ignatius kertoo.

Ignatius korostaa, että vaikka kahvilalla nyt onkin anniskeluoikeudet, kahvila on edelleen nimenomaan kahvila. Perjantai-iltoihin tulee kuitenkin lisäaukioloa, joten nyt on mahdollista käydä nauttimassa vaikkapa viinilasillinen Nuijan talolla illan päätteeksi. Nuijan kahvila palvelee 4. kesäkuuta alkaen päivittäin kello 11–16 ja perjantaisin kello 11–15 ja 18–21.