Koululakkautuksen jo kokeneiden lasten äänen kuuleminen osana päätöksentekoa on askel oikeaan suuntaan – lakkautuksilla voi olla suurempia vaikutuksia kuin aiemmin on ajateltu

Koulujen lakkauttamiset ovat olleet tapetilla kevään aikana sekä Pälkäneellä että Kangasalla. Kangasalla päättyi maanantaina Vilpeilän koulun tarina, kun valtuusto päätti perinteikkään kyläkoulun lakkauttamisesta elokuusta alkaen. Pälkäneellä valtuusto tekee päätöksiä Aitoon, Rautajärven ja Harhalan koulujen tulevaisuudesta huomenna torstaina.

Pälkäneellä kevään aikana koottu koululakkautusten lapsivaikutusten arviointi antaa viitteitä siitä, että lakkautuksilla saattaa olla suurempi merkitys kuin aiemmin on ajateltu. Arvioinnissa ääneen pääsivät Epaalan koulun lakkauttamisen kuusi vuotta sitten kokeneet lapset sekä mahdollisesti nyt sen edessä olevat oppilaat, huoltajat ja henkilöstö.

Arvioinnista kävi selväksi, että muutos on vaikea asia. ”Me oltiin ku palikoita joita siirreltiin” ja ”mä en voinu tajuta, että se koulu loppuu oikeasti. Ei se voinu mennä niin”, muistelivat Epaalan koulun lakkauttamisen kokeneet koululaiset.

”Joutuu heräämään aikaisemmin aamulla”, ”pääseekö kaverit samalle luokalle” ja ”koulun piha menetetään”, nyt keväällä lakkautusuhan alla olevien pälkäneläiskoulujen oppilaat muun muassa miettivät arvioinnissa. Huoltajien näkemyksissä taas korostuvat huoli ja suuttumus nykyistä kouluverkkosuunnitelmaa kohtaan: ”mitä kauempana ja mitä isompi yksikkö, sen huonompi”, ”koulumatka ja -aika pitenee huomattavasti” ja ”ujolla lapsella sopeutuminen isoon ryhmään/kouluun vie paljon aikaa”. Opettajien näkemykset koulujen mahdollisista lakkauttamisista olivat vaihtelevia: osa näki niissä paljon uhkia, mutta pieni osa näki niiden tuovan mahdollisesti myös jotakin hyvää.

Lapsivaikutusten arviointi ja koululakkautuksen jo kokeneiden oppilaiden äänen kuuleminen osana päätöksentekoa on askel oikeaan suuntaan. On aikakin saada asian kokeneiden ääntä kuuluville, kun koululakkautuksia kuitenkin yhä vain tuntuu tulevan eteen.