Pälkäneen Laitikkalassa kulkeva Kyllönjoen silta esitti rajasillan osaa Lauri Törhösen elokuvassa Raja 1918 (2007). Törhösen elokuvassa raja -teemaa ja erityisesti itse rajan keinotekoisuutta käsitellään monella tasolla: mihin vedämme rajan kahden valtion välille, mikä todellisuudessa erottaa eri kieltä puhuvat ihmiset toisistaan – entä missä kulkee raja, jota emme voi ihmissuhteissamme ylittää?
Elokuva sijoittuu vuosiin 1917 – 1918, jolloin Suomi toisaalta julistautui itsenäiseksi Venäjästä, toisaalta kärsi sisällissodasta, jota nimitetään eri tavoin veljessodaksi, kansalaissodaksi, kapinaksi tai vapaussodaksi, riippuen poliittisesta näkemyksestä. Raja ystävän ja vihollisen välillä oli häilyvä: tuttu ihminen saattoi salaisesti kannattaa itselle vastakkaista poliittista ideaa, perheenjäsen saattoi muuttua ajatustensa vuoksi viholliseksi. Venäläisyys koettiin usein valkoisten puolesta automaattisesti vaarallisena, kun taas punainen, sosialistinen osapuoli ei välttämättä kokenut samoin. Valkoinen Suomi sai myös liittolaisen Saksasta.
Elokuvassa tavataan monen tason idealisteja, myös rajattomuuteen ja rajojen keinotekoisuuteen uskova Maaria Lintu (Minna Haapkylä), johon rajaan hartaasti uskova, kapteeni Carl von Munck (Martin Bahne) rakastuu. Eräänlaisina idealisteina voidaan pitää myös täysin vastakkaisiin asioihin, kuten rajaan, uskovia: elokuvassa raja on nimenomaan uskon asia samoin kuin rajattomuus. Maaria edustaa elokuvassa tulevaisuutta, johon ei kuulu alkeellinen rajanveto pinnallisten seikkojen vuoksi: hän kuvailee itseään väriä tunnustamattomaksi humanistiksi. Kummallakin suhteen osapuolella on onnettomasti jo olemassa toinen kumppani – Maaria Linnulla punaisten puolella sisällissodassa taistellut Heikki Kiljunen (Tommi Korpela), jonka piilottamisesta neiti Linnun tuomitsee lopulta kuolemaan itse rakastajansa von Munck.
Raja Suomen ja Venäjän välille on määrätty rakennettavaksi, jotta venäläiset eivät pääsisi Suomen puolelle. “Tämä on Suomen ja Venäjän välinen raja. Tämän voivat ylittää vain Suomen ja muiden maiden kansalaiset, eivät venäläiset,” von Munck ilmoittaa rajan yli pyrkiville venäläisaatelisille, jotka ovat kotimaassaan kuolemanvaarassa porvarivihan vuoksi. Kummassakin valtiossa siis tehdään väkivallantekoja keinotekoisen rajan – poliittisen mielipiteen, nimissä: Venäjällä porvaristoa kohtaan, Suomen sisällissodassa tässä elokuvassa kuvattuna erityisesti sosialisteja kohtaan. Kumpikin johtaa samaan lopputulokseen, eli turhiin kuolemiin.
Venäläisiä ja suomalaisia, jotka pyrkivät paperitta rajan toiselle puolelle, on kuitenkin mahdotonta erottaa toisistaan ulkonäön puolesta. Lopulta ainoaksi keinoksi selvittää, kuka todella on venäläinen ja kuka suomalainen, on heidän aksenttinsa suomea puhuttaessa. Alkuun jokainen, joka puhuu murrettua suomea, karkotetaan takaisin Venäjälle – lopulta murrettua suomea puhuvia ihmisiä ammutaan, sillä vangeille ei ole enempää tilaa.
On merkittävää, että itse rajasillan päällikkö ja rakentaja Carl von Munck, joka elokuvan alussa venäläisen ihmisen nähdessään ehdottaa Suomessa puhuttavan suomea, ei ole itsekään äidinkieleltään suomenkielinen. Hänen äidinkielensä on ruotsi – Ruotsi sattuu olemaan toinen valtio, jonka vallan alla Suomi on ollut. Lisäksi hän puhuu suuren osan repliikeistään saksaksi, ystävänsä bolshevikkijohtaja majuri Gentschin kanssa.
Näin silti, vaikka juuri kielen – tai aksentittoman suomen kielen puhumattomuus – voi elokuvassa olla ainoa asia, jonka vuoksi joutuu ylittämään elämän ja kuoleman välisen rajan.
