Artikkeli on julkaistu alun perin heinäkuussa 2018.
– Tämä on omanlainen unelmien täyttymys, kun sai tuohon omalle pihalle omia eläimiä, toteaa Emilia Palonen hymyillen.
Vantaalta kotoisin oleva Palonen on lapsesta asti haaveillut kotieläimistä.
– Olen pienestä pitäen tykännyt hevosista. Kesät vietin maalla mummun ja vaarin mökillä, ja siinä lähellä oli lehmiä. Eläimet ovat olleet aina lähellä sydäntä, kertoo Palonen.
Lapsuudenkodin koira ei täysin täyttänyt eläinrakkaan Palosen haaveita. Muutto Pälkäneelle pois pääkaupunkiseudun tiiviin asutuksen ja lupaviidakon keskeltä mahdollisti vihdoin kotieläimet.
Palosen mies on kotoisin Luopioisista, ja nykyisessä kotitalossaan perhe on asunut kolmisen vuotta. Hieman Luopioisten kirkonkylän ulkopuolella asuvan perheen koti ei sijaitse taajama-alueella, joten kotieläinten hankintaan liittyvät lupa-asiat sujuivat mutkattomasti.
Vuosi sitten kesällä Palonen toteutti unelmansa rekisteröitymällä vuohitilan pitäjäksi. Nyt perheen kotipihalla tepastelee kolme vuohta: Gunnar, Tahvo ja Väinö.
– Miehen kanssa mietittiin, että otetaanko lampaita vai vuohia, ja oikeastaan kerimisen suuritöisyyden takia päädyttiin vuohiin. Niistä oli myös kirjoitettu paljon, että ne ovat hauskoja, kertoo Palonen.
Kuin sarvekkaita koiria
Nyt noin puolitoistavuotiaat vuohet ovat osoittautuneet juuri niin hauskoiksi kotieläimiksi, kuin oli kirjoitettu.
– Ne on aika jääräpäisiä ja tosi leikkisiä. Ne keksivät kaikkea tyhmää tekemistä ja ovat tosi ihmisrakkaita, kertoo Emilia Palonen vuohistaan.
Ihmisrakkauden totisesti huomaa, kun astuu vuohiaitaukseen. Eläimet tulevat oitis lähelle ja haluavat rapsutusta. Ne eivät pelkää tuntemattomia, vaan vaikuttavat pikemminkin uteliailta.
– Välillä tulee ohikulkijoita pyytämään, että saako silittää. Niin kauan kun ollaan kotona ja kukaan ei mene omatoimisesti aitaukseen, niin aina on tulijat tervetulleita. Pojat on tottuneita ja tykkää ihmisistä.
Paloselle vuohet tarjoavat seuran lisäksi stressinlievitystä.
– Kun on ollut kireä päivä vaikka töissä, niin on kiva mennä aitaukseen juomaan kuppi kahvia ja rapsuttelemaan vuohia. Tahvo kiipeää yleensä syliin, kun tuonne menee istuskelemaan, naurahtaa Palonen.
Vuohet ovat hellyydenkipeydessään ja ihmisläheisyydessään kuin mitkä tahansa yleisemmät lemmikkieläimet.
– Ne ovat niin kuin koiria, joilla on sarvet, kiteyttää Palonen.
– Jos Tahvolle laittaa pannan ja talutushihnan, se kävelee kuin koira, hän jatkaa.
Haaveissa lisää eläimiä
Kolmihenkisellä perheellä on kolmen vuohen lisäksi muitakin lemmikkejä.
– Vuohet tykkäävät meidän koirista. Vanhempi koirista tosin pelkää vuohia nykyään, kun törkkäsi kerran nenänsä sähköaitaan vuohiaitauksessa. Kania ei olla vuohille näytetty, mutta luultavasti tulisivat myös sen kanssa toimeen, kertoo Emilia Palonen, joka ottaa välillä koirat mukaansa siivoamaan vuohien aitausta.
Vaikka vuohet mielellään järsivätkin kaikkea, mitä suuhunsa saavat ja tuhoavat aitaukseen tuotavia asioita, eivät ne ole laajempaa tuhoa aiheuttaneet.
– Aluksi vähän pelotti, kun naapurilla on perunaa ja hernettä tuossa pihalla, että mitä jos vuohet pääsevät karkuun, kertoo Palonen.
– Ja meidänkin kukat ne varmasti söisivät jos päästäisi lähelle, hän naurahtaa.
Lemmikkeinä vuohet ovat suhteellisen helppohoitoisia.
– Talvisin veden kantaminen talliin on iso homma, mutta kesällä niillä on vettä ja ruokaa saatavilla tuossa pihalla helposti, kertoo Palonen.
Köyhän miehen lehmiksikin kutsutut eläimet pärjäävät askeettisella ruokavaliolla. Veden ja heinän lisäksi vuohilla on aitauksessa vain kivennäinen, josta ne saavat mineraaleja.
Omat vuohet kotipihalla ovat jo jonkin asteinen unelmien täyttymys, mutta Palonen haaveilee muistakin kotieläimistä. Sitä ennen on kuitenkin muutettava, jotta tilaa olisi riittävästi.
– Kanoista on kyllä puhuttu, huomauttaa Palosen yhdeksänvuotias poika Luca.
Kanat tosiaan mahtuisivat vielä pihapiiriin. Halutun rotuisia kanoja ei kuitenkaan ole vielä löytynyt, joten projekti on vielä tauolla.
