Olavi Salosen pitkä elämänpolku saavutti päätepisteensä pääsiäisen alusviikolla 24. maaliskuuta.
Hän syntyi Toivo ja Alma Salosen kolmesta lapsesta vanhimpana Kaukkalan kylässä Peltolan talossa lokakuun 2. päivänä 1927. Kaukkalassa hän varttui ja eli koko elämänsä, muutamaa viimeistä hoivakodissa viettämäänsä kuukautta lukuunottamatta.
Sotaan ei hänen ikäluokkaansa vielä kutsuttu, mutta sota-aika ja sen jälkeiset vuodet jäivät nuorukaisen muistiin synkkinä ja raskaina aikoina. Isän ollessa rintamalla jäivät talon miesten työt paljolti Olavin harteille.
Kotitalon pitäjäksi Olavi myös jäi rauhan tultua. Pienen maatilan pojan oli hankittava lisätienestiä myös metsätöistä. Tutuiksi tulivat niin metsurin hommat kuin puutavaran ajo hevosella ja myöhemmin traktorilla.
Uusi tiilinavetta muurattiin 1950-luvulla itse poltetuista tiilistä. Se oli talonpidon kannalta kahdella tavalla käänteentekevä ratkaisu. Tiilien polttoa jatkettiin myöhemmin myyntitarkoituksessa, kun niistä oli pulaa ja kysyntää. Navetta puolestaan antoi pääasiallisen toimeentulon vuosikymmeniksi.
Lypsykarjan pitoon suhtauduttiin Peltolassa ennakkoluulottomasti ja karjanjalostukseen panostettiin. Pitkäjänteinen työ tuotti tuloksia ja talon vasikoita lähti maailmalle ulkomaita myöten.
Vaikka Olavi nuorena vannoi pysyvänsä ikuisena poikamiehenä, muuttui mieli vuosien myötä. Inkeri löytyi vaimoksi naapuripitäjästä ja pariskunnalle syntyi neljä lasta. Lapset ja lastenlapset olivatkin vaarille kaikki kaikessa. Aina löytyi aikaa lähteä Kallioisjärvelle ihmettelemään sata vuotta vanhoja kaiverruksia, keväiselle metson soitimelle tai vaikkapa yöpymään heinäladossa.
Tarinoiden kertojana Olavi oli luontainen lahjakkuus. Hänellä oli kyky saada kuulijan mieleen elävä kuva tarinoidensa henkilöistä värikkäällä kerrontatyylillään. Uskomattoman tarkka muisti mahdollisti loputtoman tuntuisen jutturepertuaarin. Kaikkien koulukavereidenkin nimet hän luetteli kuvasta yli 80 vuoden takaa kuin vettä vaan.
Perinteiden vaaliminen kuului myös Peltolan vanhan isännän harrastuksiin. Yhdessä muiden kyläläisten kanssa naulattiin pärekattoja, rakennettiin riukuaitaa ja sidottiin ruiskuhilaita.
90-vuotishaastattelussaan Olavi tuumaili elämästään näin: ”Omasta mielestäni olen tullut hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Vihamiehiä minulla ei tietääkseni juurikaan ole. Toimeen voi tulla, vaikka kaikista asioista ei oltaisi samaa mieltä. Minulla on periaatteina aina ollut oikeudenmukaisuus ja rehellisyys. Ne tuntuvat tarttuvan herkästi niihinkin, joiden kanssa on tekemisissä.”
Jarmo Salonen
(Kirjoittaja on Olavi Salosen veljenpoika)
