Kansainvälisen viljelijäkilpailun päävoitto Kangasalle – Sauli Brander on Itämeren ympäristöystävällisin viljelijä

Sauli Brander on otettu saamastaan tunnustuksesta mutta korostaa myös, ettei tilalla ole keksitty mitään uutta tai mullistavaa. Kuva: Arttu Timonen.

Kangasalla Liskon luomukasvitilaa pitävä Sauli Brander on palkittu Itämeren ympäristöystävällisimpänä viljelijänä WWF:n kansainvälisessä kilpailussa. Liskon tila palkittiin Suomen ympäristöystävällisimpänä kesäkuussa kilpailun ensimmäisessä vaiheessa. Nyt kansainvälinen raati on valinnut Kangasalla sijaitsevan tilan 11 finalistin eli kunkin Itämeren rantavaltion kansallisen voittajan joukosta koko kilpailun voittajaksi.

WWF palkitsi Sauli Branderin Itämeren ympäristöystävällisimmän viljelijän tittelillä ja 10 000 eurolla perjantaina 29. lokakuuta.

Tuomaristo kuvaa voittajatilaa erinomaiseksi esimerkiksi siitä, että tuottava viljely ja ympäristönsuojelu on mahdollista yhdistää.

– Liskon tilalla sovelletaan lähestulkoon kaikkia ympäristön kannalta suositeltavia maatalouskäytäntöjä, sanoo WWF:n sisävesivastaava Jenny Jyrkänkallio-Mikkola.

–  Varsinkin ravinne- ja kiintoainekuormituksen vähentämiseen on keskitytty pitkäjänteisesti ja edistyksellisesti.

Kokonaisuus ratkaisi

Sauli Branderin tilalle on muun muassa rakennettu useita kosteikkoja ja suojavyöhykkeitä, joiden avulla hallitaan peltojen valumavesiä. Lisäksi tilalla parannetaan maan kasvukuntoa luonnonmukaisella viljelykierrolla, kompostoidulla lannalla ja kierrätyslannoitteilla sekä ehkäistään eroosiota ja kierrätetään ravinteita pitämällä pellot kasvipeitteisinä vuoden ympäri.

Raatiin vetosi myös muun muassa tilan korkea energiaomavaraisuus: sähkön ja lämmityksen tarpeesta valtaosa katetaan omilla aurinkopaneeleilla ja peltojen laidoilta kerätyllä hakkeella.

Voittaja itse on otettu saamastaan tunnustuksesta mutta korostaa myös, ettei tilalla ole keksitty mitään uutta tai mullistavaa.

– Voitto on tietysti suuri kunnia. Itse emme kuitenkaan ole keksineet mitään erityistä, vaan olemme perehtyneet uusimpaan tutkimustietoon ja seuranneet muiden viljelijöiden käytännön kokeiluja. Niiden pohjalta olemme ottaneet parhaat toimintatavat käyttöön, Sauli Brander sanoo.

Kilpailun tuomaristossa mukana olleen MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola kiittelee erityisesti ympäristötoimien kokonaisuutta.

– Tilan lukuisista eri toimista muodostuu vaikuttava ympäristötoimien kokonaisuus, joka koituu monin tavoin ympäristön hyväksi. Vaihtoehtoja on arvioitu huolellisesti ja parhaisiin tartuttu tilan lähtökohdista, Pietola sanoo.

Päävoitto aiemmin kahdesti Suomeen

WWF on palkinnut Itämeren ympäristöystävällisimmän viljelijän vuodesta 2009. Kilpailun yhtenä tavoitteena on lisätä yhteistyötä Itämeren rantavaltioiden välillä.

– Itämeren rehevöitymisen selättämiseksi tarvitaan kestävää maataloustuotantoa kaikissa rantavaltioissa. Meidän täytyy jatkossakin työskennellä yhdessä, jotta Itämeren ekosysteemi voi toipua, ja jotta sillä on mahdollisuus selvitä muistakin haavoittavista tekijöistä, kuten ilmastonmuutoksesta, sanoo palkinnon luovuttaja, WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen.

Ennen kaikkea palkinnon tarkoituksena on lisätä tietoa ympäristöystävällisemmästä viljelystä ja antaa tunnustusta maataloustuottajille, jotka ovat edelläkävijöitä vesistöjen rehevöitymistä vähentävien menetelmien käytössä.

Tuore voittaja Sauli Brander luettelee lisää keinoja, jotka mahdollistaisivat kestävämpien viljelymenetelmien käyttöönoton.

– Tarvitaan lisää tutkimusta ilmastoystävällisestä viljelystä. Myös tiedonvaihtoa niin viljelijöiden kesken kuin maataloustuottajien ja -teollisuuden välillä täytyy tukea. Lisäksi viljelijät tarvitsevat taloudellista tukea investointeihin, Brander sanoo.

Suomeen kilpailun päävoitto on tullut kahdesti. Kaikkein ensimmäisen kilpailun vuonna 2009 voittivat Katariina Vapola ja Jyrki Ankelo uuskaupunkilaiselta Vapolan tilalta. Vuonna 2015 Itämeren ympäristöystävällisimmän viljelijän tittelin ja 10 000 euron pääpalkinnon saivat Markus Eerola ja Minna Sakki-Eerola hyvinkääläiseltä Knehtilän tilalta.