Kohtaa kultasi Kukkialla -sinkkufestareiden kummipariskunta löysi rakkauden Luopioisista: ”Pitkään luulin onneni olevan Los Angelesissa, mutta se olikin Luopioisissa”

Festareiden kummipariskunta Anna-Kaisa Säämänen ja Lari Kääriäinen kilistelevät ravintola Liekin festareille lanseeraamalla nimikkodrinkillä, jota saa sekä alkoholittomana että alkoholillisena.

Luopioisten loppukesässä, hämärän jo laskeutuessa kylän ylle, Anna-Kaisa Säämäsen ja Lari Kääriäisen yhteinen taival sai alkunsa. Viime kesä oli kummankin elämässä käänteentekevä, sillä silloin nykyinen aviopari tapasi.  Säämänen oli käymässä Luopioisissa Tampereelta, jossa hän kesän pitkälti majaili. Sani oli esiintymässä paikallisravintola Liekissä, ja artistia mentiin katsomaan neljän naisen voimin.

Joku huikkasi viereisestä pöydästä taivaalla lentävästä satelliitista, josta Säämänen innostui. Pian Säämänen huomasi, että satelliitista vinkannut mies tuntui siltä, kuin hänet olisi tuntenut aina. Rakkaus syttyi, ja muutaman päivän kuluttua Säämänen löysi itsensä Luopioisten venesatamasta tavaroidensa kanssa odottamassa venekyytiä saareen Kääriäisen mökille, josta tuli jäiden tuloon saakka pariskunnan koti. Kuuden viikon kuluttua tapaamisesta Luopioisten Liekissä pari karkasi salaa vihille.

– Vuosia maailmaa kiertäneenä ja koronan myötä Suomeen ajautuneena ei todellakaan käynyt pienessä mielessänikään, että tapaisin elämäni ihanuuden jossain kyläpahasessa, josta tuskin olin ennen kuullutkaan. Pitkään luulin onneni olevan Los Angelesissa, mutta se olikin Luopioisissa, Säämänen summaa.

Nyt Säämänen ja Kääriäinen ovat Luopioisiin rantautuvien sinkkufestareiden kummipari ikään kuin inspiraationa festarikävijöille. Rakkauden voi löytää, eikä vähiten Luopioisilta.

– On mukavaa ja inspiroivaa, että tällainen tapahtuma järjestetään, Säämänen sanoo.

Ajatus syntyi saunaillassa

Kohtaa kultasi Kukkialla on uusi sinkkufestivaali, joka järjestetään 17.–19. kesäkuuta Luopioisten keskustassa ja rantakeskuksessa. Idea sinkkufestareista syntyi syksyisessä saunaillassa.

– Saunaillan jutustelusta poiki hieno idea. Lähipiirissäni Luopioisissa on paljon aikuisia sinkkuja. Syntyi ajatus sinkkutapahtumasta, joka rupesi pian laajenemaan, festareiden koordinoija Marianna Koivunen kertoo.

Idea keräsi nopeasti kannattajia ja herätti innostusta. Pian puolen päivän mittaiseksi kaavailtu tapahtuma paisui kaksipäiväisiksi festareiksi, joiden toivotaan keräävän paljon ihmisiä paikalle, ja saavan jatkoa myös tulevina vuosina.

– Muut tarttuivat festareiden suunnitteluun pian, ja paljon hyviä ideoita ja ohjelmanumeroita tuli lisää. Kun majoituskysymyskin järjestyi, löimme lukkoon suunnitelman kaksipäiväisistä festareista, Koivunen sanoo.

Nyt tapahtumassa on perjantaina saapuville epäviralliset etkot. Lauantaina tapahtuma alkaa jo kello kymmeneltä. Sunnuntaina rantakeskuksessa on melontaa, runoesitys, suppailua, ja kirkkovenevesihiihto, joissa sinkut ovat etusijalla soutamassa.

– Menemme ”jokaiselle jotain” -periaatteella, ja luvassa on myös muun muassa astrologin luento ja seurakuntasalissa järjestettävä paneelikeskustelu.

Koivunen kertoo, että tapahtuma on herättänyt kiinnostusta ympäri Suomen, ja hänen korviinsa kantautunut palaute on ollut pelkästään myönteistä.

– Toivon, että ihmiset viihtyvät, nauttivat, ja että tulee ihania kohtaamisia, Koivunen sanoo.

Tapahtumaa koordinoiva Marianna Koivunen odottaa, että ihmiset viihtyvät, nauttivat, ja saavat mukavia kohtaamisia.

Rusettitansseja ja pikatreffejä

Luopioisten festarikylä lupaa tarjota kävijöilleen runsaasti elävää musiikkia, maukasta syötävää ja mielenkiintoista ohjelmaa.

– Järjestämme sinkuille monia luontevia mahdollisuuksia kohdata toisensa, muun muassa rusettitanssien ja pikatreffien kautta. Erityisesti nämä kaksi ohjelmanumeroa ovat saaneet myönteistä palautetta, Koivunen kertoo.

Sinkkufestarit on suunnattu aikuisille, eikä osallistumisella ole yläikärajaa. Festareilla on myös paljon ohjelmaa jo oman parin löytäneille. Sinkkujen on mahdollista ostaa vip-rannekkeita, joilla on ilmainen pääsy muun muassa Jussi Syren and the Groundbreakers -konserttiin, ”Minä, oma elämä ja kumppanuus” -paneelikeskusteluun, sekä Mikkolan Navetan iltamiin. Ranneketta näyttämällä saa myös etuja, alennuksia ja ilmaistuotteita festareiden yhteistyökumppaneilta.

Majoitusvaihtoehtoja festarikansalle löytyy lähiseudulta laavusta hotelliin. Festareiden pääjärjestäjänä on Luopioisten kyläyhdistys, joka toimii yhdessä paikallisten yritysten ja yhdistysten kanssa festarikansan palvelemiseksi. Myös Pälkäneen kunta tukee tapahtumaa.