Monissa perheissä Pälkäneellä ja Kangasalla ollaan syksyn edetessä suurten kysymysten äärellä. Opintojen loppusuoralla olevilla lukiolaisilla edessä siintävät ylioppilaskokeet ja jatko-opiskelupaikan metsästys jollakin aikajänteellä, ammattikoululaisilla puolestaan valmistumisen jälkeisen työuran aloittaminen tai opiskelujen jatkaminen. Suuntaa siihen, mitä kenestäkin ”tulee isona”, on ainakin piirun verran jo otettu – olkoonkin, että uravalinnan ehtii tämänkin elämänvaiheen jälkeen tehdä uusiksi vielä moneen kertaan. Myös vanhimmilla yläkoululaisilla katseet harhailevat – joko ohjatusti tai omin päin – jo keväässä, ensi syksyssä ja kauempanakin.
Yhdeksäsluokkalaisten lasi on toisen asteen opintojaan päättäviin verrattuna joko puoliksi täynnä tai puoliksi tyhjä; mahdollisuuksien väylät ovat useimmilla tässä kohtaa kovin runsaslukuiset, mikä voi olla sekä helpotus että vaikeus. Avaavia kokemuksia työelämästä haetaan tai on jo haettu tet-harjoitteluista, joihin suhtaudutaan vaihtelevalla vakavuudella ja satsauksella niin oppilaan, kotijoukkojen kuin tet-paikan tarjoavan yrityksenkin puolesta. Tulevaisuuden askelmerkkejä kirjataan sitten paperille helmi-maaliskuussa, jolloin on perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaun aika. Kun päätöstä tekee nuori itse, voi lopulliselta tuntuvan uralinjauksen pohdinta ja tekeminen aiheuttaa kodeissa stressiä, etenkin jos eri opintopolkuvaihtoehdot ovat vanhemmille vieraita. Lisäpainetta saattaa tuoda sekin, että oppivelvollisuuden laajentumisen myötä vanhempien lakisääteinen rooli on muuttunut. Nyt vanhemmat ovat vastuussa oman nuorensa opintojen toteutumisesta siihen asti, kunnes nuori on täysi-ikäinen.
Toisella asteella nuorilta odotetaan entistä enemmän itsenäistä otetta ja vastuunkantoa. Itsenäistyminen ei tässäkään kohtaa tarkoita kuitenkaan sitä, että nuoren pitäisi pärjätä yksin. Eivät aikuisetkaan selvitä arkeaan ja sen valintoja ilman kannustusta ja tukea, jota he saavat ystäviltään, sukulaisiltaan ja työ- tai opiskelukavereiltaan – miksi nuoret, joilla on vielä vähemmän elämänkokemusta takataskussa, olisivat tässä poikkeus?
Luotettavia ja turvallisia aikuisia siis tarvitaan, mutta roolin ottaminen voi vaatia aktiivisuutta. Nuoren opintojen sisällön ja rakenteen ymmärtämisen eteen voi joutua tekemään töitä, ja yhteydenpitoon koulun ja kodin välillä on usein toisella asteella satsattava eri tavalla kuin peruskoulussa. Mahdollisimman monen paukkujen soisi tähän silti riittävän: Vanhempainliiton selvityksen mukaan toisella asteella opiskelevat nuoret kaipaavat edelleen vanhempien tukea ja kannustusta opintojensa aikana. Vaikka nuoret ovat taitavia ottamaan asioista selvää, kodin tuki ja kannustus ovat tarpeen myös vaiheessa, jossa toisen asteen valintoja vielä hiotaan ennen kevättä.
