Verohallinto muistuttaa: Julkiset verotiedot eivät kerro kaikkea henkilön tuloista

Julkisten tietojen perusteella ei voi tehdä päätelmiä henkilön palkasta, muistuttaa tuoteomistaja Aki Savolainen Verohallinnosta.

− Julkiset tiedot eivät välttämättä kerro suoraan henkilön palkasta, sillä henkilöllä voi olla tuloja useista eri lähteistä. Palkan lisäksi tuloja voi olla esimerkiksi yritystoiminnasta tai henkilö on voinut olla osan vuodesta työtön, Savolainen selittää.

Kaikki henkilön tulotkaan eivät käy julkisista tiedoista ilmi.

− Kun henkilöiden tulotiedoista kerrotaan veropäivänä, puhutaan yleensä valtionverotuksessa verotettavan tulon määrästä. Silloin tuloista on jo tehty tietyt vähennykset. Palkansaajilla merkittävin vähennys on työntekijän eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut. Eläkeläisillä taas eläketulovähennys pienentää valtionverotuksessa verotettavan tulon määrää erityisesti pienituloisilla eläkeläisillä.

Esimerkiksi 50–54 999 euroa vuodessa tienaavat saavat valtionverotuksessa keskimäärin useiden tuhansien eurojen vähennykset, eli tämä määrä tuloa ei näy julkisissa verotiedoissa.

− Kunnallisverotuksessa henkilön tulot ovat yleensä vielä valtionverotustakin pienemmät, koska vähennyksiä on enemmän. Myöskään verovapaat etuudet kuten lapsilisä ja toimeentulotuki tai pääomatulojen verovapaat osuudet eivät näy julkisissa tiedoissa, Savolainen kertoo.

Keskiviikkona 9.11. julkaistiin vuoden 2021 tuloverotuksen julkiset tiedot.