Pöytä on katettu täyteen herkkuja: hedelmiä, juustoja, suklaakonvehteja ja hedelmäkakkua.
– Tällaista on tulla kahville ukrainalaisen perheen kotiin, Ringa Lotta sanoo.
Lotta on lokakuun puolivälistä lähtien toiminut Pälkäneen kunnalla osa-aikaisena ukrainalaiskoordinaattorina. Hän on lupautunut tulkiksi Ukrainan sotaa Suomeen paenneen perheen haastatteluun.
Mariia Terokhina ja Dmytro Terokhin tulivat 5-vuotiaan poikansa Maksymin kanssa Harkovan alueelta Suomeen huhtikuussa. Pälkäneellä asuu tällä hetkellä kolmisenkymmentä sotapakolaista, heistä neljäsosa on lapsia.
Kaikkiaan Ukrainasta on paennut muihin maihin seitsemän miljoonaa ihmistä, lisäksi maassa on saman verran maansisäisiä pakolaisia.
Arki on nyt Pälkäneellä
Mariia Terokhina on koulutukseltaan sairaanhoitaja, Dmytro Terokhin insinööri. Tällä hetkellä Mariia työskentelee hoiva-apulaisena Kostiakodissa, Dmytro on tehdastöissä LappWallilla. Maksym on vanhempiensa töiden aikana päiväkodissa.
Valkeakoski-opiston kieliopinnot tiistai- ja torstai-iltaisin auttavat ukrainalaisia eteenpäin sopeutumisessa, mutta vuorotöiden vuoksi kurssille ei voi aina osallistua.
– Olemme tällä hetkellä kuin viisaita koiria, ymmärrämme paljon, mutta emme pysty itse puhumaan, Dmytro sanoo.
Kielen lisäksi uudessa maassa on muitakin haasteita. Ringa Lotta on itse muuttanut Suomeen Virosta 20 vuotta sitten, joten hänellä on ymmärrystä maahanmuuttajien tilanteeseen.
– Verokortit, pankkitilit, vuokra- ja sähkösopimukset, verkkopankin käyttö ja autoverotus, tässä joitakin esimerkkejä asioista, joissa autan tarvittaessa.
Ukrainalaisilla on Lotan mukaan suuri tarve toimia sääntöjen mukaan.
– Heille tulee stressiä epätietoisuudesta ja siitä, ymmärtävätkö he asiat oikein.
Lotta on lyhentänyt työaikaansa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin päivystyksessä, jotta aikaa riittäisi myös työhön sotapakolaisten parissa. Viron kouluissa venäjän kieli oli aikoinaan pakollinen oppiaine. Tästä on nyt ukrainalaisille paljon hyötyä.
– Yhteisen kielen puute suomalaisten kanssa vaikeuttaa arjen asioita, kuten hammaslääkärin tilaamista, reseptien uusimista ja koulun valokuvauslomakkeen täyttöä. Neuvoja tarvitaan myös siinä, mitä lapsi tarvitsee mukaan päiväkotiin ja mistä voi ostaa kohtuuhinnalla itselle tuttuja ruokatarvikkeita.
Mariia ja Dmytro kertovat arjen sujuvan haasteista huolimatta jo hyvin. Perhe on asunut Pälkäneellä reilut kahdeksan kuukautta.
– Suomalaiset ovat rauhallisia, mikä tuntuu turvalliselta.
Uusia jouluperinteitä
Ukrainassa joulua on vietetty perinteisesti ortodoksisen kalenterin mukaan kaksi viikkoa myöhemmin kuin meillä. Uusi vuosi on suurin juhla.
– Viime vuosina myös länsimaisen joulun vietto on lisääntynyt, Mariia Terokhina sanoo.
Ruoka on keskeisessä asemassa ukrainalaisissa juhlissa. Heillä erilaisia ruokia pitää olla paljon ja ne eivät saa koskaan loppua kesken. Valikoima riippuu kunkin perheen mieltymyksistä.
– Ruokaa pitää olla 12 eri lajia. Oma suosikkini on lihahyytelö, Dmytrolla taas ankkaa omenoilla, Mariia kertoo.
Dmytro Terokhin sanoo Ukrainassa käytettävän paljon sananlaskua ruoasta ja hyvästä mielestä. Suomalainenkin versio on jo perheelle tuttu: ”Hyvä ruoka, parempi mieli”.
Maksymille tärkeintä ovat lahjat, mikä on varsin tyypillistä hänen ikäisilleen. Päiväkodin kautta suomalaisen joulun perinteistä tulee tuttua koko perheelle.
– Tänä vuonna meillä vietetään joulua kuukauden verran. Ensin on suomalainen joulu, sitten uudenvuoden juhla ja sitten vielä ukrainalainen joulu, Dmytro kertoo.
Joululahjat perhe ostaa yhdessä. Vanhemmat valitsevat kotiin jotain tarpeellista ja lapsi saa mieluisia yllätyspaketteja.
– Haluamme luoda Maksymille maagisen joulutunnelman, Mariia sanoo.
Tänä vuonna joulutunnelmaa on luvassa kahteen kertaan.
Eteenpäin pari kuukautta kerrallaan
Mariia Terokhina ja Dmytro Terokhin eivät valita tai näytä ikäväänsä. He korostavat olevansa hyvin kiitollisia siitä, miten heidät on otettu Pälkäneellä vastaan.
– Pelkäsin todella paljon aloittaa työt uudessa ympäristössä, mutta henkilökunta on ollut todella ystävällistä. He jaksavat aina odottaa, että saan asiani sanottua suomeksi, Mariia sanoo.
Pinnan alla on kuitenkin suuri huoli Ukrainassa olevista läheisistä, kotimaan tilanteesta, arjen sujuvuudesta sekä myös omasta tulevaisuudesta.
– Sodan myötä meille on tullut suojakeino, jaksamme miettiä tulevaisuutta vain kahdesta kolmeen kuukautta eteenpäin, Dmytro kertoo.
Pariskunta myöntää kuitenkin harkinneensa elävänsä pidempään Suomessa.
– Vielä emme tiedä, jakaisimmeko aloittaa jälleen kaiken alusta. Meille on tärkeintä, että poikamme on turvassa ja ettei hänen tulevaisuudestaan tarvitse kokea pelkoa.
Ukrainalainen sanonta toteutui
Pälkäneellä asuvat ukrainalaiset ovat tulleet pääosin pahamaineisilta sota-alueilta eli Harkovan, Mariupolin ja Donetskin alueilta. Suurimmalla osalla ei ole mahdollisuuksia palata lähiaikoina.
– Monet jäivät sodan alle ja pakenivat Venäjän kautta. Olen kuullut joidenkin suomalaisten arvostelevan pakolaisia siitä, että he eivät osallistu sotaan. Tässä ei kuitenkaan ole kysymys siitä, haluaako sotia vai ei. Pakolaiset tekevät Suomessa töitä, maksavat tänne veronsa ja auttavat tuloillaan omaisiaan Ukrainassa, Ringa Lotta sanoo.
Suurin osa perheistä on tullut yksin uuteen ympäristöön. Mariian, Dmytron ja Maksymin perheellä oli onnea, he päätyivät paetessaan samalle paikkakunnalle kuin ystävänsä Viktoriia Simahova, Roman Simahov ja heidän 17- ja 6-vuotiaat poikansa Leonid ja Pavlo.
– Ukrainassa uuden vuoden juhla on tärkein ja sitä vietetään yleensä ystävien kanssa. Meillä on sanonta, että kenen kanssa viettää uuden vuoden juhlan, sen kanssa viettää seuraavan vuoden. Tämä toteutui meillä, Dmytro Terokhin kertoo.
Dmytro ja Roman Simahov ovat tunteneet toisensa jo lapsuudesta lähtien. Ystävyys tuo perheille erityistä turvaa ja lohtua, sillä kokemuksensa voi jakaa samassa tilanteessa olevan kanssa.
Tänäkin vuonna perheet nauttivat uuden vuoden juhlassaan jälkiruoaksi Kutjaa, joka valmistetaan murskatusta vehnästä, kuivatuista hedelmistä ja pähkinöistä.
– Nyt elämme kahdessa kulttuurissa. Opimme suomalaisen kulttuurin vähitellen täällä. Eroja toki on, mutta ne ovat vähäisiä siihen nähden, että olemme päässeet turvaan, Mariia Terokhina sanoo.
