”Kevät keikkuen tulevi” on vanhan kansan hokema jokavuotisesta kevään etenemisestä ja toden totta. Tänä vuonna se on todella keikkunut tavallistakin enemmän. Talvi oli mitä milloinkin, tuli räntää, vettä ja joskus vähän luntakin ja kaikenlaista epämääräistä ilmanalaa, mutta kun Suomessa kalentereihin merkittiin kesäaika alkaneeksi, niin johan alkoi talvi painaa päälle. Lunta tuli hetkessä lähes puoli metriä ja samalla lähes ainoat pakkaset, mutta ainakin kovimmat. Aurinko kuitenkin teki päivä päivältä yhä korkeampaa kaarta ja niin kevät eteni. Nyt ihastellaan, kun katuojat juoksevat, räystäät tippuvat ja ruoho kasvaa ihan silmissä. Tällaiset talvet rapistavat myös Suomen maineen talviurheilumaana. Siitä on jo vuosikymmeniä, kun meikäläiset mäkimiehet ja hiihtäjät voittivat kultamitaleja lähes kisasta kuin kisasta, vaan eipä enää. Ei ole hakulisia, mäntyrantoja, siirirantasia eikä nykäsiä.
Nykyisin ladutkin ovat kuin lentokentän kiitorata. Ennen kaikki hiihtivät samaa latua, ja ohitukseen sai latua pyytämällä. Puiden välissä kierreltiin mutkitellen ja kaatuiltiin vähän väliä, vaikkei vauhti mitään mopovauhtia ollutkaan kuin nykyisin. Hakulinen kertoi hiihtäneensä usein venäläisen Kuzinin kanssa, joka oli sen aikaisia huippuja. Hän mainitsi kaatuneensa kerran matkan aikana, mutta lisäsi että Kuzin kaksi kertaa. Hänellä tahtoi olla vaikeuksia vieraskielisten nimien lausumisessa. Kuulin keskustelun, jossa eräs mies päivitteli, että kyllä ne ulkomaalaiset vaan jaksaa voittaa, vaikka tulevat niin köyhistä oloista, että housun lahkeetkin ovat eri paria ja muita väritilkkuja on eri puolilla asua niin, että ne varmaan on kerätty mistä lie kirpparilta ja miksi niiden varsinkin joukkuepelaajien urheilijat ovat kuulemma niin kovin nälkäisiä. Luulisi että sentään ruokaa olisi, ettei tarvitsisi nälissään urheilla.
Omissa kansallisissa kisoissa suomalainen sentään aina voittaa. Lopputalven kisoissa Inarissa oli mukana myös eturivin suksijamme Kari Varis, joka pärjäsikin melko hyvin ja radioselostajakin totesi innoissaan hänen suorastaan lentävän maalisuoralla.
Tämän talven hiihdot on ainakin etelässä jo suksittu ja kesää kohti mennään. Muuttolinnut alkavat palailla taas kesälomilleen, vaikka aika puuhakasta se taitaa olla koska kesä on tunnetusti täällä lyhyt ja vähäluminen ja puuhaa on paljon. Kotoiset vakiasukkaat ovat jo heränneet. Varis on jo viritellyt kosimalauluja armaalleen, ja harakka viereisessä puussa nauraa räkättää pilkallisesti ikään kuin itse olisi parempi laulaja.
Näin mennään vuodesta toiseen, eikä mikään siinä muutu. Rastaat tulevat ja aloittavat pesintänsä ja orava suoraan pesälle. Äkkilähtö tulee ja hirmuisen rähinän saattelemana painetaan pakoon henkensä edestä. Se on jokakeväinen näytelmä monta kertaa päivässä. Siinä sitä on luonnon omaa teatteria eläkeläiselle katsottavaksi, halusin tai en.
Hyvää ja kaunista kevättä kaikille. Mämmit syötiin, nyt on vappusiman aika.
Kosti Tuominen
